Ajokortti
Ajokortti ja auton käyttömahdollisuus ovat monelle suomalaiselle välttämättömiä – auto mahdollistaa esimerkiksi opiskelun tai työssäkäynnin syrjäisemmillä seuduilla ja julkisen liikenteen reittien ulkopuolella. Ajokortti voi lisäksi olla pakollinen erilaisissa työtehtävissä.

Ajokortti Suomessa
Suomessa ajokortti antaa oikeuden kuljettaa tiettyyn ajoneuvoluokkaan kuuluvaa ajoneuvoa, ja sen voi saada henkilö, joka on suorittanut hyväksytysti kuljettajantutkinnon ja täyttää ajokorttiluokkaa koskevat, liikenneturvallisuuteen vaikuttavat ikä- ja terveysvaatimukset.
Ajokortteja oli Traficomin tilastojen mukaan Suomessa vuoden 2023 lopussa yli 3,8 miljoonaa. Suurin osa ajokorteista, yli 3,7 miljoonaa, sisältää B-luokan eli henkilöauton ajo-oikeuden. Tutustu tarkemmin eri ajokortteihin ajokorttiluokat-sivulla.
Ajokorttiluvan hakeminen
Henkilön tulee hakea Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta ajokorttilupaa ennen ajokortin suorittamista. Jos henkilöllä ei ole entuudestaan minkäänlaista ajokorttia, hänen tulee hakea lupaa ensimmäistä ajokorttia varten. Jos henkilöllä on jo vaikkapa mopon kuljettamiseen oikeuttava ajokortti, hänen on haettava ajokorttilupaa ajokortin korotusta varten.
Jos Traficom myöntää henkilölle ajokorttiluvan, on lupa voimassa enintään kolmen vuoden ajan. Mikäli ajokorttiluokka, jota varten lupa on haettu, saadaan suoritettua aiemmin, raukeaa ajokorttilupa jo siihen. B-kortin ajokorttiluvan voi saada aikaisintaan 16-vuotiaana. Ajokorttiluvan hakeminen tapahtuu Traficomin verkkopalvelussa tai Ajovarman toimipisteessä.
Ajokortin suorittaminen
Ajokortin suorittaminen on monivaiheinen prosessi. Saadakseen henkilöauton ajokortin eli B-ajokortin kuljettajan on suoritettava neljä erillistä osa-aluetta:
1. Ensimmäisen ajokortin suorittajan koulutus (EAS) eli turvallisuuskoulutus. Koulutuksen kesto on neljä teoriatuntia. Jos henkilöllä on aiempi ajokortti (esimerkiksi mopokortti), hänen ei tarvitse suorittaa koulutusta uudestaan. Todistus EAS-koulutuksen suorittamisesta on pidettävä mukana ajo-opetusta annettaessa sekä esitettävä Ajovarman toimipisteessä teoriakokeeseen mentäessä. EAS-koulutus on suoritettava autokoulussa tai muun Traficomin hyväksymän toimijan järjestämänä.
2. Yksilöllinen määrä teoriaopetusta. Teoriaopetuksen määrä on vapaasti valittavissa oppilaan tarpeen mukaan. Opetusta voidaan antaa opetusluvalla tai autokoulussa.
3. Ajo-opetus, vähintään kymmenen tuntia. Ajo-opetuksen sisältöä ei ole erikseen määritelty. Ajo-opetusta voidaan antaa autokoulussa tai opetusluvalla.
4. Riskientunnistamiskoulutus (RTK), kahdeksan tuntia. Riskientunnistamiskoulutus sisältää neljä tuntia teoriaopetusta ja neljä tuntia ajo-opetusta. Riskientunnistamiskoulutus on suoritettava autokoulussa tai muun Traficomin hyväksymän toimijan järjestämänä.
Kun edellä mainitut neljä vaihetta on suoritettu, teoriakoe läpäisty ja ikävaatimus täyttynyt, voi oppilas mennä ajokokeeseen. Hyväksytyn ajokokeen jälkeen muuta koulutusta ei tarvita.
Poikkeuksena on uuden kuljettajan ajokieltoon määräämiseen liittyvä koulutus (4 h), jonka joutuu suorittamaan, mikäli hankkii hölmöilemällä itselleen ajokieltoa ensimmäisten kahden vuoden aikana ajokortin saatuaan.
Milloin teoria- ja ajokokeeseen voi osallistua?
B-ajokortin kuljettajatutkinnon teoriakokeeseen ikäpoikkeusluvan saanut henkilö voi osallistua aikaisintaan 17-vuotissyntymäpäivänään. Ilman ikäpoikkeuslupaa teoriakokeeseen pääsee aikaisintaan kuukautta ennen kuin täyttää 18 vuotta.
B-ajokorttia varten ajokokeen varaaminen on mahdollista heti hyväksytyn teoriakokeen jälkeen. Ikäpoikkeusluvalla ajokokeeseen voi osallistua, kun seuraava ajokoeaika on saatavilla. Ilman ikäpoikkeuslupaa ajokokeeseen osallistuminen on mahdollista aikaisintaan 18-vuotissyntymäpäivänä.

Autokoulu vai opetuslupa?
Monessa perheessä, jossa on ajokortti-ikää lähestyviä nuoria, on varmasti pohdinnassa opetustapa: laittaako nuori autokouluun suorittamaan kaikki edellä mainitut osa-alueet vai antaako teoriaopetusta ja ajo-opetusta opetusluvalla?
Autokoulu on monelle luonteva valinta, jos perheessä ei ole ajo-opetuksesta kiinnostunutta vanhempaa tai koulutukseen sopivaa autoa, mutta nuori haluaa silti suorittaa ajokortin ja kenties hankkia oman ajoneuvon.
Opetuslupaopetus on mainio vaihtoehto autokoululle, jos perheessä on opetukseen sopiva ajoneuvo ja asiasta innostunut vanhempi. Opetuslupaopetus järkevästi toteutettuna on erittäin hyvä vaihtoehto ajokortin hankintaan. Traficomin tilastojen mukaan B-luokan ajokokeen läpäisi vuonna 2024 ensimmäisellä kerralla 62 % opetusluvalla opetuksen saaneista. Autokoulussa opetuksen saaneilla vastaava luku oli 52 %.
Autokouluopetusta saaneiden alhaisempaa läpimenoprosenttia perustellaan monesti sillä, että opetusluvalla ajetaan enemmän. Tämä pitää paikkansa ja onkin kyseisen opetustavan keskeinen vahvuus. Opetuslupaoppilaat menestyvät myös teoriakokeissa autokoulussa opetuksen saaneita paremmin: B-luokan teoriakokeen läpäisi vuonna 2024 ensimmäisellä kerralla 88 % opetusluvalla opetetuista oppilaista. Autokoulussa opetettujen kohdalla vastaava läpimenoprosentti oli 72 %.
Edellä mainitut luvut tukevat vahvasti sitä, että opetuslupaopetuksella saadaan erittäin hyvät valmiudet myös teoriapuolelle. Se, miten opetuslupaopettajat nämä valmiudet sitten oppilaalleen antavat, vaihtelee opettajakohtaisesti hyvinkin paljon. Esimerkiksi Autoliiton Ajokoulu -verkko-oppimisympäristö on erinomainen apu teoriaopetuksen antamiseen.
Opetuslupaopetuksen voi aloittaa oppilaan täytettyä 16 vuotta, kunhan opettajalle on myönnetty opetuslupa, oppilas on suorittanut EAS-koulutuksen autokoulussa ja opetusauto on varusteltu asianmukaisesti. Jos oppilaalle myönnetään ikäpoikkeuslupa, jää harjoitteluun aikaa vuosi – ilman ikäpoikkeuslupaa kaksi. Tuossa ajassa ehtii kustannustehokkaasti harjoitella kaikkina vuoden- ja vuorokaudenaikoina, vaihtelevissa liikenneympäristöissä ja olosuhteissa.
Autoliiton Ajokoulu
Autoliiton Ajokoulu on verkko-oppimisympäristö, joka tarjoaa kattavat sisällöt sekä ajokorttia hankkiville että kokeneemmillekin kuljettajille iästä ja ajokokemuksesta riippumatta. Palvelu on kaikkien Autoliiton jäsenten vapaasti käytettävissä.
Hanki ajokortti -osio tarjoaa kattavan tietopaketin henkilöautokortin teoriaopetusta varten ja teoriakokeen harjoittelumahdollisuuden. Autoliitto suosittelee materiaalien läpikäyntiä sekä opetuslupaopettajalle että -oppilaalle.

Ajokortin hinta
Ajokortin hinta riippuu opetustavasta ja osittain myös oppilaan tarpeista. Autokouluissa hinta vaihtelee jonkin verran yrityksen mukaan. Henkilöauton ajokortin eli B-kortin hinta on autokoulussa keskimäärin noin 1 000–2 000 euroa. Opetustapaa valittaessa on hyvä pitää mielessä, että mikäli oppilas tarvitsee enemmän ajo-opetusta kuin aikaisemmin luuli, nousee ajokortin hinta ylimääräisten ajotuntien mukana.
Opetusluvalla opetettaessa ajotunteja voidaan antaa oppilaan tarpeen mukaan varsin kustannustehokkaasti. Erityisesti perheissä, joissa useampi lapsi suorittaa ajokortin lyhyen ajanjakson sisällä, tulee ajokortin hinta opetusluvalla suoritettuna huomattavasti huokeammaksi kuin autokoulussa.
Ajokortin terveysvaatimukset
Ajokorttien terveysvaatimukset on säädetty erikseen ryhmän 1 (mopot, moottoripyörät, henkilöautot) ja ryhmän 2 (kuorma-autot ja linja-autot) osalta. Ajo-oikeutta hakevan terveydentilan on oltava sellainen, että hän kykenee kuljettamaan ajoneuvoa turvallisesti. Traficom myöntää ajokorttiluvat niille henkilöille, jotka täyttävät ajokortin terveysvaatimukset.
Terveysvaatimukset koskevat ajo-oikeutta hakevan henkilön näkökykyä ja sellaisia sairauksia, jotka heikentävät hänen kykyään kuljettaa ajoneuvoa. Ajokortin terveysvaatimuksista säädetään ajokorttilaissa.
Ajokortin voimassaolo ja ajokortin uudistaminen
Ajokortin voimassaolo on merkitty ajokorttiin. Mikäli ajokortti on myönnetty ennen 19.1.2013, on se voimassa korttiin merkittyyn viimeiseen voimassaolopäivään, mikäli voimassaolopäivä on ennen päivämäärää 18.1.2033. Jos taas viimeiseksi voimassaolopäiväksi on merkitty myöhäisempi ajankohta, päättyy ajokortin voimassaolo merkinnästä huolimatta jo 18.1.2033.
Kun ennen 19.1.2013 myönnetty ajokortti uudistetaan, korttiluokkaa korotetaan tai haetaan kaksoiskappale kadonneen kortin tilalle, myönnetään uusi ajokortti tai ajokortin kaksoiskappale nykyisen lain mukaisilla voimassaoloajoilla – siis samoilla, jotka koskevat 19.1.2013 alkaen myönnettyjä ajokortteja.
19.1.2013 alkaen myönnetty ryhmän 1 ajokortti (henkilöauto, moottoripyörä) on voimassa 15 vuotta. Voimassaoloaika voi olla myös lyhyempi, jos kortin haltija täyttää aiemmin 70 vuotta. Täytettyään 65 vuotta, voi saada ryhmän 1 ajokortin vain viideksi vuodeksi kerrallaan.
19.1.2013 alkaen myönnetty ryhmän 2 ajokortti (kuorma- ja linja-auto) on voimassa 5 vuotta. Voimassaoloaika voi olla myös lyhyempi, jos kortin haltija täyttää aiemmin 70 vuotta. Täytettyään 68 vuotta, voi saada ryhmän 2 ajokortin vain kahdeksi vuodeksi kerrallaan.
Pääsääntöisesti Traficom muistuttaa ajokortin uusimistarpeesta kirjeellä. Kortinhaltijan on kuitenkin hyvä olla itsekin hereillä asian suhteen. Jos kirjettä ei syystä tai toisesta tule, se ei poista kortin uusimisen velvoitetta – ajokortti ei oikeuta ajamaan enää viimeisen voimassaolopäivän jälkeen. Voimassaolopäivän voi varmistaa ajokortista katsomalla tai kirjautumalla Traficomin sähköiseen asiointipalveluun. Ennen 19.1.2013 myönnetyn ajokortin voimassaolo päättyy 18.1.2033, vaikka kortissa olisikin ilmoitettu myöhäisempi ajankohta.
Ajokortin voi uudistaa aikaisintaan kuusi kuukautta ennen sen voimassaolon päättymistä. Traficomin verkkosivuilta löytyy toimintaohjeita ajokortin uusimiseen liittyen.

Lääkärinlausunnon esittämisvelvollisuudesta muistutetaan
Jos ajokortin uudistamisen yhteydessä tai tietyn iän täyttyessä tarvitsee lääkärintodistuksen ajokorttia varten, lähettää liikenne- ja viestintävirasto Traficom asiasta muistutuksen.
Mikäli on aiheellista epäillä, ettei henkilö enää täytä ajokortin terveysvaatimuksia tai terveydentila estää ajoneuvon turvallisen kuljettamisen, voi myös poliisi määrätä hänet toimittamaan lääkärinlausunnon terveysvaatimusten täyttymisestä tai todistuksen ajonäytteestä tai uudesta ajokokeesta tietyn määräajan kuluessa.
Ajokortin erityisehdot
Ajokorttiin voidaan merkitä erilaisia erityisehtoja. Osa niistä on yhdenmukaisia koko EU:n alueella ja osa kansallisia, vain Suomessa käytössä olevia. Mahdolliset erityisehdot merkitään EU:n alueella ajokortin ”erityisehdot”-kohtaan esimerkiksi seuraavilla numerokoodeilla:
- 01 Näön korjaus. Silmälasit tai piilolinssit.
- 02 Kuulokoje tai kommunikoinnin apuväline.
- 69 Ajo-oikeus rajoitettu sellaisten ajoneuvojen kuljettamiseen, jotka on varustettu alkolukolla.
- 70 (–), Ajokortin Suluissa ilmoitetaan ulkomaisen ajokortin numero ja myöntäjä.
- 71 (–), Ajokortin Ajokortti on myönnetty ulkomaisen ajokorttiotteen perusteella. Suluissa ilmoitetaan ulkomaisen ajokortin numero ja myöntäjä.
- 78 Rajoitettu ajoneuvoihin, joissa on automaattivaihteisto.
- 95 Kuljettajalla on voimassa oleva kuorma- tai linja-auton ammattipätevyys.
- 96 B-luokan ajoneuvot, joihin on liitetty perävaunu, jonka suurin sallittu massa on yli 750 kg, kun ajoneuvoyhdistelmän suurin sallittu massa on yli 3 500 kg, mutta enintään 4 250 kg.
Vain Suomessa käytössä olevia ajokortin erityisehtoja ovat muun muassa:
- 103 (01) Ajokortin Suluissa ilmoitetaan, monesko kaksoiskappale on kyseessä.
- 111 Alkolukko. Poliisin määräämä alkolukolla valvottu ajo-oikeus.
- 113 Terveysperusteinen alkolukko.
- 114 Alkolukolla valvottu ajo-oikeus, joka on voimassa vain Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Erityisehto ei ole käytössä enää 1.1.2016 jälkeen myönnetyillä ajokorteilla.
- 120 AM-luokka, mopo.
- 121 AM-luokka, kevyt nelipyörä.
- 131 C-luokan ajokortin vähimmäisikä on poikkeuksellisesti 18 vuotta ja D-luokan ajokortin 21 vuotta. Ajo-oikeus on voimassa vain Suomessa seuraavissa ajoissa:
- Poliisin, pelastustoimen, pelastusalan oppilaitoksen, ensihoitopalvelun, Puolustusvoimien, Tullin tai Rajavartiolaitoksen käytössä olevan ajoneuvon kuljettaminen niiden tehtäviin liittyen.
- Ajoneuvon siirto- tai koeajo liittyen ajoneuvon korjaamiseen tai huoltamiseen tai ajoneuvon siirtäminen varikkoalueella pesun, siivouksen tai tankkaamisen yhteydessä. Ajoneuvon kuljettaminen ei saa olla kuljettajan päätehtävä.
- Ajoneuvon siirtäminen ajoneuvojen myynti- ja markkinointitapahtumiin tai myyntipisteiden välillä. Ajoneuvon kuljettaminen ei saa olla kuljettajan päätehtävä.
Lähde: Traficom.