Sähköautolijan tunnustuksia: vanhat virheet ja tulevaisuuden tuskailua

Maailma on nyrjähtänyt kerta toisensa jälkeen tavoilla, joita en kyennyt kuvittelemaan marraskuussa 2019, kun Black Friday -tarjous laittoi pääni pyörälle ja tilasin Teslan. Keväällä 2023 on edessä autonvaihto. Mietintäaika käy vähiin ja vaihtoehdot tuntuvat kaikki haastavilta. Käydäänpä läpi menneisyyden virheet ja tulevaisuuden valinnat.

Hankin Tesla Model 3:sen syksyllä 2019 ja se saapui maaliskuun 4. päivänä 2020 juuri, kun koronavirus sulki rajat ja Suomessa Uudenmaan lääni eristettiin omaksi alueekseen. Yhtäkkiä olinkin aina töissä kotona ja alla oli auto, jolla ei tuntunut ensin olevan mitään käyttöä.

Olisi kannattanut ostaa auto omaksi. Mutta kaikesta huolimatta sähköautoihin liittyvät epävarmuustekijät tuntuivat vielä 2019 isoilta eikä se ollut valtavirtaa muualla kuin öljymiljonäärien Norjassa. Joten leasing-sopimus tuntui hyvältä. Ei olisi jäännösarvoriskiä itsellä ja toisaalta en voisi myöskään vaihtaa autoa kolmen vuoden aikana. Kun potee kroonista autokuumetta ja huonoa harkintakykyä, tuntui hyvältä idealta lukita itsensä kolmeksi vuodeksi leasing-sopimukseen.

Jos olisin ostanut auton omaksi, ei nyt tarvitsisi murehtia jäännösarvosta. Auto menisi kaupaksi hyvään hintaan ja olisi ollut erittäin edullista ajamista viimeiset vuodet. En pysty edes laskemaan auki kärsimääni tappiota, koska se sattuu liikaa.

Lukittuminen leasing-sopimukseen osoittautui huonoksi joulukuussa 2020, kun työsuhde päättyi exit-pakettiin. Sopimuksen irtisanominen oli kallista eikä tuntunut järkevältä maksaa 30% irtisanomismaksua ja jäädä sitten ilman autoa.

Niinpä jatkoin kitkuttelua leasing-sopimukseni kanssa, joka nyt tosiaankin tehokkaasti esti autosta eroonpääsyn. Vaikka olinkin lukenut sopimuksen sen tehdessäni, en ollut tajunnut, että en tosiaankaan voi lunastaa autoa. Sitähän ei sopimuksessa sanota itse asiassa. Mutta jos sen voisi lunastaa, siitä varmaan olisi teksti. Joten olisi pitänyt osata päätellä asia.

Kaikki leasing-sopimukset eivät ole samanlaisia: osa tosiallisesti rakennetaan osamaksurahoituksen päälle ja asiakkaalla on mahdollisuus lunastaa auto. Valitsemani malli oli kuitenkin pitkäaikaiseen vuokraukseen tarkoitettu malli, jossa autosta ei makseta arvonlisäveroa kokonaisuudessaan hankintahetkellä, vaan sopimuskauden aikana. Tämä mahdollistaa alhaisemman kuukausihinnan, koska koko arvonlisäveroa ei makseta heti eikä sitä joudu rahoittamaan.

Mallin haittapuolena on, että auton vuokrannut asiakas ei voi sitä lunastaa missään olosuhteissa. Jos lunastus sallittaisiin, verottaja katsoisi, että kyseessä ei ole tosiasiallisesti koskaan ollutkaan pitkäaikainen vuokraus, vaan vain tapa kiertää arvonlisäveroa. Siitä seuraisi rangaistusmaksuja ja lisäveroja. Siksi autoa ei voi vuokraaja lunastaa.

Tarvitsinko niin isoa akkua ja nelivetoista autoa? Nyt on helppo sanoa, että en, mutta maailma näytti toisenlaiselta vuonna 2019. Pieni akku tuntui stressaavalta ja halusin isomman akun autoon. Nyt tietysti muutaman vuoden jälkeen voin jo sanoa, että olisi se pienempikin riittänyt.

Jos Teslan otti isomman akun kanssa, sai automaattisesti nelivedon. Takavetoisellakin pärjäisin, mutta onhan siinä omat haasteensa talvisessa Helsingissä. Mutta jos olisin tyytynyt pienempään akkuun ja takavetoiseen, olisi siinäkin säästynyt pitkä penni. Tai sentti.

Kun aloitin yrittäjän elämän Airbnb-asuntojen kanssa, auto tuli tarpeeseen suhatessani niin omissa kuin muiden asunnoissa ja vaihtaessani kortteeria, kun oma asunto oli vieraskäytössä.

Iso tavaratila olikin jatkuvasti täynnä Ikea-kasseja, työkaluja ja matkatavaroita. Latauskaapelit piti siirtää frunkkiin, koska niitä ei jaksanut kaivaa takakontin alalaatikosta, kun päällä oli vuori tavaraa. Kun en aina voinut ladata oman kotitalon hallissa, isosta akustakin oli iloa, kun ei tarvinnut ylenmääräisesti murehtia sen lataamisesta.

Yritystoimintaa en olisi voinut myöskään kehittää Airbnb-asuntojen ympärille ilman autoa, koska liikkuminen ja tavaroiden kuljettaminen olivat isoja kysymyksiä.

Nyt on syksy 2022, leasing-sopimuksesta on jäljellä puoli vuotta ja elämässä on alkanut uusi ajanjakso takaisin palkkatyössä. Yrittäjyyden aikana tuli selväksi, että auton hankinta on haastavampaa kuin palkkatyöläisenä. Rahoituksen saaminen ei ole itsestäänselvyys ja vaikka yritystoiminta kehittyikin 1,5 vuoden aikana siihen pisteeseen, että palkkaakin pystyi maksamaan, oli selvää, että kassavirta ei ollut entisen kaltainen.

Palkkatyön alkaessa aloin miettiä asiaa uudestaan, mutta muutama kysely ja lehtiartikkeli myöhemmin kävi selväksi, että olen auttamatta myöhässä. Jos haluan uuden auton, odotusajat ovat pikemminkin 12 kuukautta kuin 6 kuukautta. Ilmeisesti vain Tesla ja Polestar kykenisivät toimittamaan jotain leasing-sopimuksen umpeutumiseen mennessä.

Jos ei halua katumaasturia tai crossoveria, vaihtoehtoja on järkyttävän vähän edelleen.

BMW:llä olisi i4, Mercedes-Benzillä EQE ja Teslalla Model 3 ja Model S. Lisäksi on Polestar, joka on melko lähellä sedania, vaikka ei tarkkaan ottaen sellainen olekaan. Hinnat ovat kovat niin uusissa kuin käytetyissä ja käytetystä saa maksaa jopa enemmän kuin uudesta.

Samaan aikaan asuntolainan korko hilautui monta pykälää ylöspäin syyskuun korontarkistuksessa ja jälleen kassavirta saa hermot kireälle. Autoon käytettävää rahaa on pakko vähentää.

Joten olen tilanteessa, jossa malliston valinnanvaraa on vähän, toimitusajat pitkiä, hinnat kovia eikä aikaisempaa kulutasoa voi ylläpitää.

Tapasin uuden työpaikan lounasruokalassa kollegan, joka kertoi juuri ostaneensa vähänajetun bensa-bemarin, josta oli maksanut 27 000 euroa. Autolla oli ajettu vain 40 000 kilometriä, mutta muuta en autosta tiedä. Hinta kuulosti ihanan halvalta.

Katsastin verkosta, mitä saisin käytettynä alle 30 000 eurolla sähköisenä. Seat Miitä ja Volkswagen e-uppia löytyi alle 20 000 euron hinnalla eivätkä ne paljon enempää maksaneet uusinakaan. Akku on näissä todella pieni ja pikalataus liian hidas. Tavaratila ei omiin tarpeisiin riitä enkä halua jatkuvasti ajaa takapenkit alas laskettuina. On jo turvallisuusriskikin, jos äkkijarrutuksessa tai peräänajossa saa niskaansa tavaraa.

Vähän isompia autoja ovat sitten Nissan Leaf ja BMW i3, joiden muotoilu ei puhuttele (joskin se on ylellisyysongelma) ja niidenkin akut pieniä. Mazda MX-30 löytyisi myös juuri ja juuri 30 000 euron hinnalla. Sen muotoilu ei myöskään omia suosikkeja, mutta en tunne autoa lainkaan. Akku on siinäkin tosi pieni.

Ihan vertailun vuoksi: Tesla Model 3:sessa pienempi akku tarkoittaa n. 60 kilowattituntia. Näissä käytettyinä alle 30 000 euron autoissa akku on vain 35–40 kilowattituntia, joten niitä täytyy käytännössä ladata 100 kilometrin välein, vaikka akku riittää 200 kilometrin kantamaan ainakin hyvällä säällä. Ei jatkoon. Perheen kakkosautona tai toisenlaisilla ajo- ja tilatarpeilla nämäkin riittävät.

Tutkailin mahdollisuutta, että hankkisin auton osamaksulla ja hoitaisin rahoituksella sellaisen maksuvirran, että se vastaisi nykyisen Teslan kuukausittaista leasing-maksua. Säätämällä käsirahan ja loppuerän suuruutta oli mahdollista päästä kutakuinkin samaan maksuun. Jos sitten rahat ei riittäisikään, voisi auton myydä.

Koeajoin EQE:n, joka on harvoja sedaneita ja tosiasiassa itselleni kertaluokkaa liian iso ja kallis auto. Rahoituksen muuttujilla tuttu automyyjä sai kuukausierän sopivaan kohtaan ja lyhyellä koeajolla auto tuntui upealta. Kyllähän siinä houkutuksen seireeni kuiskutteli korvaan. Excel-harjoitukset ja koronnostot muistuttivat kuitenkin kassavirran todellisuudesta ja kiristyvästä taloudesta. Eikä olisi takeita siitäkään, että auton saisi myytyä järkevällä hinnalla, jos kirstun pohja alkaa häämöttää.

Sitten katsoin Polestarin edullisinta vaihtoehtoa, joka mahdollistaisi selkeästi nykyistä pienemmät kulut. Polestarin olen myös koeajanut kesällä 2021 ja pidin siitä. Se on ollut vahva suosikki omalla listalla, vaikka siinä näkyy polttomoottorihistoria kardaanitunnelin jäänteessä eikä kantikas takaosan muotoilu saa kymmentä pistettä.

Työsuhdeauto olisi mahdollinen, mutta halvaksi ei tule sekään ja vähänkään pidemmällä aikavälillä omistaminen on yleensä fiksumpaa. Toisaalta koska se liittyy työsuhteeseen, siitä pääsee myös heti eroon, jos työsuhde katkeaa. Mutta jos työpaikan menettää ja haluaa uudestaan laajentaa yritystoimintaa, pitää autoasia ratkaista heti. Auton suhteen omavaraisuus on tärkeää. Joten työsuhdeautokaan ei pääse jatkoon.

Hätätilassa voin jatkaa nykyistä sopimusta vuodella. Sen jatkohinta on vähän alhaisempi kuin nykyinen kuukausihinta, mutta silti niin korkea, että ei napostele. Sen vaihtoehdon rinnalla melkein minkä tahansa auton ostaminen kuulostaa fiksummalta. Toisaalta vuodella jatkaminen antaisi vähän harkinta-aikaa.

En haluaisi ostaa käytettyä, josta maksan lähes saman tai jopa enemmän kuin uudesta. Jatkuuko tämä hullutus, että uudet ovat samanhintaisia kuin käytetyt ja joskus jopa edullisempia? Mitä jos maailma nyrjähtää ensi kevääksi ihan toiseen asentoon, jota (taaskaan) en osaa mitenkään kuvitella? Mitä jos inflaatio iskee hintoihin ja autojen hinnat nousevat vaikka 10-20%? Mitä jos en tilaa nyt mitään? Milloin tulee edullisempia sedaneita mallistoon? Vai pitääkö luopua siitä ajatuksesta ja hankkia joku crossover? Kysymyksiä on paljon enemmän kuin vastauksia tai edes valistuneita arvauksia.

Erään Twitter-kommentoijan mukaan Helsingissä Kehä I:sen sisäpuolella ei tarvitse autoa. Haluan nähdä sen tyypin, joka kulkee bussilla ja metrolla kainalossaan 15 kilon IKEA-kasseja, työkaluja, patjoja, peittoja ja mitä kaikkea roinaa joudunkaan asuntojen välillä kuljettamaan. Palkkatyöstä huolimatta yksi Airbnb-asunto on edelleen tuotannossa.

Kahden asuntoni välillä on 4 kilometriä. Julkisilla matka kestää puoli tuntia ja vaatii kahta liikennevälinettä + kävelyä. Tavaroiden kanssa kestäisi kauemmin ja tosiasiassa joutuisin turvautumaan kuljetuspalveluihin. Eikä aika yksinkertaisesti riitä bussilla pyörimiseen ympäri pk-seutua. Kuljetan myös iäkästä äitiäni joskus lääkäriin tai hoitamaan asioita, joihin tarvitsee apua. Kai sen voisi ulkoistaa Kela-takseille ja yhteiskunnan maksettavaksi, mutta vierastan ajatusta.

On outoa, että autoilua ajatellaan aina kilometrien kautta. En ole koskaan ajanut vuodessa paljon. Mutta arjen logistiikka ilman autoa olisi silti ollut vaikeaa. Eri elämänvaiheissa vain syyt autoon ovat vaihdelleet. Yrittäjänä auto on pakollinen, muuten ei hommat toimi.

Nähtäväksi jää, miten ensi keväänä asiat järjestyvät vai tapahtuuko se pahin mahdollinen: sähköautoilija muuttuu bensa-autoilijaksi?