Saksan poikki alaville laidunmaille

Automatka Tanskasta Alankomaihin kulkee Saksan luoteisosien poikki erinomaisia moottoriteitä ja kylänraitteja pitkin. Koska olin läpikulkumatkalla, ehdin tutustua Saksaan vain reilun vuorokautisen verran. Itsepalvelupesulaan hyrräämään jätetyn koneellisen valmistumista odotellessani päätin kiertää läpi paikallisen Lidlin tarjonnan.

Suomalaiselle erityistä ihmetystä aiheuttivat väkevien alkoholijuomien ja viinihyllyjen sijoittelu tavallisen ruokakaupan keskelle. Samalla alkoholijuomien hinnoittelu sai minut hieromaan silmiäni, sillä aivan kelvollisen oloisen viinipullon saisi lunastettua vain muutamalla eurolla, kun vastaava Suomessa kustantaisi kolminkertaisesti. Juomakulttuuri oli kuitenkin marketin tarjonnan perusteella juuri niin olutpainotteinen kuin kuvani Saksasta ylipäätään.

Yhden pysähdyksen taktiikkani Saksan puolella edellytti ehdottomasti myös saunomista paikallisessa Sauna Huus -kylpylässä. Hieman vajaalla taustatutkimuksella onnistuin kuitenkin aiheuttamaan saunaemännän kiusallisen väliintulon, sillä Suomesta poiketen uima-asut olivat kiellettyjä koko kylpylän alueella. Kylpylän kaikkiaan kuudessa erilaisessa saunassa sekä uima-altailla tuli viihtyä syntymäasussa, ja näkyi kylpylän ravintola-baarissakin osa estoitta luopuvan lannepyyhkeestään.

Kokemuksessa parasta oli ehdoton elektroniikkakielto, sillä ymmärrettävästi yksityisyyttä ja paikan rauhoittavaa tunnelmaa ei sopinut rikkoa puhelimilla tai muilla vempaimilla. Sen sijaan kylpylässä oli useita lepäämiseen tarkoitettuja huoneita aikakausilehtineen ja pikkukirjastoineen. Myös täysin pimeä ja äänieristetty huone nukkumista varten oli tyrkyllä, jos kaipasi kunnon lepoa löylyjen välissä.

Saksan puolelta Alankomaille ajaessa maisema viheriöityy silmänkantamattomiin, mutta samalla ei voi olla huomaamatta peltojen laitoihin asetettuja lippurivistöjä ja satoja kantaaottavia lakanoita. Moottoritieltä kantateille siirryttäessä ihmetystä aiheuttavat myös täysin aidoitta laitumilla käyskentelevä karja, kunnes oivalsin syvien ja selkeälinjaisten ojien rajaavan laitumia toisistaan ja pitävän eläimet omilla tonteillaan. Päätin yöpyä maatilojen tarjoamilla matkaparkeilla voidakseni jututtaa farmareita heidän tulenarasta tilanteestaan maan hallinnon kanssa.

Ensimmäinen matkaparkki sijaitsi Dokkumin kylän lähellä ja tarjosi koko karavaanariurani tähän asti upeimmat fasiliteetit. Suorastaan hotellitasoiseksi remontoidut suihkutilat, viihtyisä ja kauniisti sisustettu pesutupa pyykille ja tiskeille sekä ystävällinen vastaanotto tekivät vierailustani ikimuistoisen. Isäntäväki oli kuitenkin niin kiireinen, että päätin etsiä toisen mielenkiintoisen maatilan, jonka pitäjiä voisin hieman haastatella maan tilanteesta.

Eräs sympaattinen maitotila osoittautui ihanan rauhalliseksi yhteisöksi, jossa tilalliset olivat perustaneet pienen leirintäalueen aivan laiduntavien lehmiensä viereen. Isäntä oli juuri ehdolla vaaleissa, maatalouden etuja ajavaan puolueeseen, jonka tarkoituksena on tehdä kaikki voitava suurten rajoitustoimien kohtuullistamiseksi.

Alankomaissa on valtava pula asunnoista, eikä tonttimaata ole riittävästi. Toisaalta ilmastonmuutokseen vedoten, maatiloja ollaan ajamassa alas tulevien 5–7 vuoden aikana, joka ymmärrettävästi on aiheuttanut vastustusta maatilallisten toimesta. Kuulemani mukaan lähes 50 % tiloista tultaisiin lopettamaan, mikä tarkoittaisi elinkeinon menetystä kymmenien tuhansien tilallisten osalta. Sen enempää kantaa ottamatta, minusta kuulosti hurjalta, että maan omavaraisuusaste samalla kutistuisi merkittävästi.

Halusin tukea maatilallisia ostamalla ruokatarvikkeita suoraan tilalta. Siinä oli aivan omanlaistaan tunnelmaa, kun sai valmistaa lättyjä tuoreesta maidosta, vastamunituista munista ja paikan päällä kirnutussa voissa paistaen!

En ollut aikaisemmin tullut ajatelleeksi, mistä juustotarjottimieni ikisuosikit ovat alun perin kotoisin. Vasta reittisuunnitelmaa laatiessani bongasin kartalta kaksi ehdotonta etappia matkalleni: juustopitäjät Edam ja Gouda.

Intuitiivisessa matkustamisessa on ehdottomasti omat hyvät puolensa, mutta Edamin kylä opetti minut etsimään ajoissa kartalta myös retkeilyautolle sopivia parkkialueita. Ajoin sisään Edamin kylän liittymästä, joka johdatti minut sydänkohtauksen partaalle kapeine mukulakivikatuineen, joissa autot, jalankulkijat ja skootterit muodostivat takkuisen virran. Katumus iski minuun yhdessä stressin kanssa, kun sivupeilit hipoivat senttien päässä ihanista lähes keskiaikaisen oloisista rakennuksista. Ei näin!

Auto kannattaa sen koosta riippumatta jättää suosiolla kylän laitamille, sillä pieni ja idyllinen Edam on käveltävissä läpikotaisin varsin kohtuullisessa ajassa. Tyhjin käsin ei tietenkään tarvinnut jatkaa matkaa, sillä puolikas edampallo ja vastaleivottu limppu kainalossa saatoin alkaa haaveilla iltapäiväkahveista juustoleipäsen kera.

Edamin jälkeen oli luonnollisesti syytä laittaa navigaattoriin Goudan kaupunki, josta löytyi oivallinen, joskin omaan makuuni turhan urbaani parkkialue matkailuautoille. Viihdyin Goudassa likimain kolme päivää, sillä kaupunkia oli kehuttu Pikku-Amsterdamiksi, eikä suotta. Suloisten kanaalien ympäröimä vanha kaupunki oli mukavan eloisa ja siisti. Ihmiset olivat hyvin ystävällisiä ja paikallinen ruoka maittavaa.

Goudassa tutustuin muutamaan paikalliseen asukkaaseen sekä herkkuihin, joita oli pakko hamstrata myös kotiinviemisiksi. Goudajuusto oli tietenkin päihittämätön ykkönen minun listallani, mutta kakkossijalle nousivat siirappivohvelit, jotka yllättäen lunastivat pysyvän paikan aamiaiskahvini uutena vakikumppanina.

Siirappivohveleista tuli minulle uusi addiktio, mutta onneksi niitä ostettua lähes kellon ympäri näppäristä herkkuautomaateista!

Yksi Alankomaiden hienoimmista kokemuksista oli tutustua paikalliseen taiteilijaan Suzan Schuttelaariin, jonka kanssa pääsin paitsi tutustumaan Goudan kaupunkiin ja sen historiaan lähemmin myös herättelemään omaa sisäistä taiteilijaani vuosia kestäneiltä unosilta. Suzan piti kulttuuritalolla taidekurssia, johon hän kutsui minutkin mukaan. Hollanniksi vedetty teoria ei luonnollisesti uponnut minuun, mutta nautin kovasti iäkkäämpien kurssilaisten seurasta ja uppoutumisesta luovaan harrastukseeni uudelleen.

Goudan kaupungissa oli aikaisemmin kesällä juhlittu kaupungin 750-vuotista historiaa, joten taide oli vahvasti läsnä katukuvassa. Kaupunkiin oli ripoteltu 50 taiteilijan koristamia veistoksia, joita saattoi kävellä bongaamassa veistoksen adoptoineiden rakennusten ja instituutioiden lähettyviltä. Vierailimme lisäksi Saint-Johnin kirkossa, joka on tunnettu lasimaalauksistaan, joista yksi osuus komeili juhlavuoden kunniaksi myös Suzanin maalaamana.

Suzanilta opin myös makeilla hilloilla ja keksitahnoilla päällystettyjen vaaleiden leipien hienouden, mitä pidin ensi alkuun kovin luotaantyöntävänä välipalana. Kaikenmoisia paheita sitä maailmalla voikaan oppia!

Saint-Johnin kirkon katolle pääsi kaupungin juhlavuoden kunniaksi ihastelemaan näkymiä, joskin armoton vesisade harmillisesti sumensi maisemaa.