Tuulispäänä kohti Milanoa

Portugalin jälkeen minun oli aika tehdä tehokas viikon mittainen siirtymä kohti Italiaa, ja tälle matkani osuudelle sain mukaan yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi valmistuneen pikkuveljeni. Kansainvälisestä pitkän matkan rahtiajosta kiinnostuneelle nuorelle tämä reissu oli jännittävä elämys ja tutustumisen paikka neljän eri maan liikennekulttuuriin. Taisi kuitenkin olla, että minulle kuskinpaikan luovuttaminen oli paljon jännittävämpi kokemus, vaikka velipoika suoriutuikin kuljettajan tehtävästä moitteetta, todennäköisesti jopa isosiskoaan paremmin.

Espanjassa saimme tankin täyteen koko tähänastisen matkani edullisinta dieseliä!

Pohjois-Espanja kylpi ankean saderintaman alla, kun ajoin sen halki kohti Barcelonaa. Velipojan hypättyä kyytiin lentokentältä ajoimme yötä vasten ulos vilkkaasta kaupungista kohti Gironaa.

Päivisin saimme nauttia auringosta ja +17 asteen lämpötiloista, mutta iltaa kohden kelit viilenivät sen verran, että olisimme kaivanneet paksumpaa takkia. Vierailimme talviunillaan torkkuvassa Empuriabravassa, jonka palmu- ja satamakujat viestittivät viihtyisästä kesäpäivien viettopaikasta. Tutuksi tuli myös sympaattinen Peralada hieman syvempänä sisämaassa. Espanjan hintataso riemastutti matkatoveriani ja pysähtelimmekin useissa pikkumarketeissa ihmettelemässä eroavaisuuksia.

Ranskan puolella kuljimme A9-tietä pitkin poiketen silloin tällöin rannikolle pienempiä kyliä tutkimaan. Espanjasta poiketen Ranskassa maksettavaksemme koitui melkoinen määrä tiemaksuja. Rajanylityksen huomasi myös asiakaspalveluasenteen eroavaisuuksissa, sillä Ranskan puolella monet asiakaspalvelijat hieman stereotyyppisesti nyrpistivät nenäänsä, jos palvelua pyysi englanniksi. Toki ilahduttavia poikkeuksiakin löytyi!

Edessä oli poikkeuksellinen viikko, sillä pikkuveljeni lensi seurakseni testaamaan kuljettajan taitojaan neljän eri valtion maanteillä.

Ranskan itärannikko oli tuulinen ja vasta heräilemässä kevääseen, mutta sesongin ulkopuolella oli mukava ajaa väljästi myös vanhoissa kyläkeskittymissä. Meitä kiinnostivat eniten kuitenkin Rivieran tunnetuimmat nähtävyydet, joissa päinvastoin oli hyvin haastavaa navigoida suurella ajoneuvolla. Nizzassa liikenne oli niin sakeaa, että suurin osa aikataulustamme kului hitaasti sahaavien autoletkojen jatkona. Toisaalta ehdimme silmäillä ympärillemme ja ihastella loistokkaiden luksusautojen loputonta virtaa.

Parkkialueen löytäminen oli tuskaisa tehtävä kapeilla ja ruuhkaisilla kaduilla, joten jouduimme monta kertaa tuhahtamaan ja jatkamaan matkaa haaveilemamme lounaspaikan ohi. Onneksi veljelläni oli ratissa lehmän hermot, sillä itse olisin todennäköisesti kiertänyt nämä kaupungit suosiolla kaukaa, ja silloin olisi jäänyt näkemättä monta upeaa katua ja arkkitehtuurista riemuvoittoa. Lopulta saimme retkeilyautoni parkkiin Cannesin laitakorttelissa ja pääsimme jaloittelemaan tyylikkäästi huolitellulle puistoalueelle.

Kenties koko matkan kohokohta veljelleni oli Monaco, jossa pääsisimme aistimaan ökyrikkaiden arkea. Löysimme tämän piskuisen ruhtinaskunnan laitamilta satamasta väljän parkkialueen ja päätimme sitten metsästää itsellemme lounasta, kuubalaiset sekä Grand Prix -aiheiset matkamuistoesineet. Jaloittelimme muina maalaisina Bugattien, Ferrarien ja muiden klassikoiden keskellä toljotellen toinen toistaan suurempia jahteja ja merkkiliikkeiden porteilla päivystäviä asemiehiä.

Monaco on Vatikaanin jälkeen maailman toiseksi pienin valtio, jonka voisi helposti kävellä päästä päähän. Päätimme kuitenkin pitää vierailumme napakkana, sillä maan hintataso oli tavallisen tallaajan makuun turhan korkea. Kenties elämyksellisintä oli ajaa suljettujen tieosuuksien vuoksi pienen matkaa GP-rataa pitkin ja kiivetä ylös urbaaneja neulansilmämutkia ulos kaupungista. Jälleen kerran kiitin onneani, ettei minun tarvinnut itse ajaa näissä olosuhteissa ja että velipoika osasi säilyttää malttinsa kiilaavien motoristien ja kummallisten kaistajakojen keskellä.

Monacoa ei turhaan kutsuta rikkaiden hiekkalaatikoksi. Luksusautojen ja jahtien keskellä tuntee itsensä maalaisemmaksi kuin koskaan!

Maantie maistui mannalta ahtaiden kujien jälkeen, kun edessä häämötti yhdessä kuljettavan matkamme viimeinen osuus. Seurasimme rannikonmyötäistä E80-tietä aina Savonaan asti, josta käännyimme kohti pohjoista.

Tiesimme olevamme Italiassa, kun autojen kyljet muuttuivat kolhuisimmiksi ja tööttiä paineltiin letkassa herkemmin. Liikennekäyttäytyminen tuntui olevan paljon impulsiivisempaa ja peltikoriin suhtauduttiin huolettomammin. Onneksi suurikokoista ja ulkolaisilla kilvillä varusteltua retkeilyautoa väistettiin kiitettävästi, mutta silti saimme olla risteyksissä tarkkana, ettei kukaan paikallinen kuumakalle täräyttänyt kylkeen kolmion takaa. Liikennevalot ja merkit tuntuivat täällä ennemmin “suosituksilta” kuin määräyksiltä.

Lämpötilat nousivat ja hinnat laskivat, mitä syvemmälle sisämaata ajoimme. Ihmiset olivat mukavan rentoja ja avuliaita sekä ruoka maittavaa. Lienee itsestään selvää, että pizzaa ja pastaa tuli syötyä enemmän kuin laki ja housun resorit sallivat. Pääsimme tutustumaan myös viinikulttuuriin, sillä monet paikalliset viinitilat tarjoavat matkaparkkeja automatkailijoille, mikäli he osallistuvat maisteluihin tai ostavat tilan tuotteita. Ihastelimme silmänkantamattomiin ulottuneita köynnösrivejä ja niihin aurinkoisien päivien ansiosta ilmestyneitä silmuja ennen kuin jatkoimme matkaamme kohti muotipääkaupunkia.

Milanossa parkkeerasimme auton päiväksi lentokentän valvotulle parkkialueelle ja hyppäsimme keskustaan menevään linja-autoon. Kaupunki oli tupaten täynnä tyylikkäitä ihmisiä ja turistilaumoja sekä vaikuttavaa arkkitehtuuria. Kävelimme ympäriinsä ihmetellen keskustan vilinää ja etsien sopivaa ruokapaikkaa nälkämme kukistamiseksi, mutta yllätyimme siitä, miten moni ravintola avaisi ovensa seuraavan kerran vasta alkuillasta. Ateriarytmi on Italiassa hyvin erilainen kuin Suomessa, joten päivällisen tarjoileminen klo 16–17 aikoihin on heille epätyypillistä.

Toinen yllättävä seikka oli virvokejuomien korkea hinta sekä erillisen palvelumaksun ilmestyminen maksukuittiin, joten alun perin edulliselta vaikuttanut aterian hinta tuntui hieman petolliselta maksun hetkellä. Maaseudulla vatsan saa helposti täyteen alle kymmenellä eurolla, joten taidan pitäytyä etäämpänä turistikeskittymistä.

Milanon visiittimme jälkeen oli aika saattaa veli lentokentälle ja valmistautua pääsiäisen viettoon Como-järvellä. Italian seikkailulle olen varannut aikaa nelisen viikkoa, joten matkani jatkuu seuraavassa artikkelissa!

Italialaiset pienet viinitilat ovat ihastuttavia vierailukohteita, kun haluaa poiketa valtateiden kohinasta maaseudun rauhaan.