Valkeita hiekkarantoja ja rapuvoileipiä

Vasta Tanskan puolelle ajaessa minulle tuli ensimmäisen kerran “nyt olen oikeasti ulkomailla” -tunne. Tämä saattoi johtua minulle täysin vieraasta tanskan kielestä sekä valkeasta rantaviivasta, jota luulisi löytyvän vasta paljon etelämmäksi kulkiessa. Ensimmäinen etappini oli minulle eräänlaista Naantalin ja Venetsian risteytystä muistuttava Kööpenhamina.

Sain auton parkkiin aivan Christianian vapaakaupungin laitamille, josta jatkoin jalkaisin kohti Nyhavnia. Juhlistin ensimmäistä täysin vierasta maatani puolikkaalla hummerilla ja jaloittelulla iloisen kirjavilla kaduilla. Kööpenhaminaan oli helppo ihastua, vaikka vietinkin siellä vain puolikkaan päivän nähtävyyksiä kierrellen.

Erityisen kiehtovaa oli kävellä ympäri vapaakaupunkia, jossa talot ja pihapiirit rehottivat toinen toistaan idearikkaampina rakennelmina. Tiukkaan asemakaavakulttuurin tottuneena suomalaisena olin jopa kapinallisen riemuissani nähdessäni, että täällä asukkaat saavat tehdä ympäristöstään viihtyisän ilman lupaviidakoita. Kaksi erikoista sääntöä alueella tosin on voimassa: valokuvaaminen ei ole yksityisyyden nimissä sallittu ja juoksemista tulee välttää, jotta ihmiset eivät erehtyisi luulemaan sitä paniikin aiheuttamaksi.

Iloisen kirjava Nyhavn on pullollaan rustiikkeja ravintoloita, joiden terasseja oltiin juuri avaamassa aurinkoiseen iltaan.

Jokainen Kööpenhaminassa kohtaamani paikallinen kehotti minua tutustumaan Skageniin, Tanskan pohjoiskärkeen, joka on ollut satojen vuosien ajan tunnettujen taiteilijoiden kohtaamis- ja ajanviettopaikka. Skagenia on pidetty ehtymättömän inspiraation lähteenä, ja sen rannoilla merituulten armoilla alati muuntautuvat dyynit ovat innoittaneet valkean ja sinen sävyjen leikittelyyn kanvaasilla. Ymmärrän hyvin, miksi taiteilijat ovat halunneet tulla tänne.

Eräs mielenkiintoisista ilmiöistä tapahtuukin juuri Skagenin aivan pohjoisimmassa kärjessä, nimittäin kahden meren kohtaaminen, jossa vastakkaisista suunnista toisiaan päin törmäävät aallokot muodostavat eräänlaisen vaahtopäisenä kuohuvan sauman merten väliin.

Monet vanhat talot ja kalastajatorpat on rakennettu täällä mataliksi ja pitkänomaisiksi. Suurin osa iloisen keltaisiksi maalatuista taloista on saanut lystikkään kontrastin punaisista katoista, joihin on tehty valkeita tiiliraitoja. Lähinnä rantaa jylhästi seisovat valkoiset huvilat ovat arvoltaan jopa miljoonissa, ja moni alueen asukkaista viettääkin täällä vain leudot kesäkuukaudet palaten kaupunkiin talvea karkuun. Skagenin merellinen tunnelma oli omiaan houkuttelemaan omatkin siveltimet ja akvarellit esiin pitkästä aikaa.

Skagenin ainutlaatuinen tunnelma on inspiroinut taiteilijoita vuosisatojen ajan.

Tanskalla on yhteensä yli 7000 kilometriä rantaviivaa, josta sain matkani aikana tutkittua n. 350 kilometrin verran. Osa maantiestä kulki kuitenkin sen verran kauempana, ettei rannalle ollut sentään koko ajan näköyhteyttä. Käväisin kuitenkin useissa pienissä ja uneliaissa kylissä pitkin rannikkoa ja ihastelin seesteistä elämää kalastuksen ja vesiurheilun merkeissä.

Yksi ehdottomasti erikoisimmista kokemuksista oli Bilstrand, vapaasti suomennettuna “autoranta”, jossa kirjaimellisesti kokonainen valtaisa hiekkasaareke oli täynnä matkailuautoja ja kuhertelevaa nuorisoa tuunattuine kulkupeleineen auringonlaskua odottelemassa. Maisema oli kyllä hieno, mutta kuten suuret kyltit ja netin kertomukset tiesivät varoittaa, hiekassa ajaminen voi olla vaarallista, jos kohdalle osuu tamppaantumaton tai märkä rantakaistale. Ilmeisesti on melko yleistä jäädä hiekkaan satimeen, ja vuorovettäkin on hyvä pitää silmällä sopivaa leiriytymiskohtaa etsiessä.

Päätinkin tyytyä pidättäytymään kauempana rannasta, missä näkyi muiden renkaan jälkiä ja maa vaikutti hyvin painuneelta. Laittelin itselleni illallista ja nautin auringonlaskusta meren liplattaessa kaukana horisontissa. Tunnustan kuitenkin jännittäneeni vuoroveden käyttäytymistä sen verran, että etsin itselleni yöpaikan takuukuivalta maalta, viitisen kilometrin päästä mantereen puolelta.

Cold Havaijiksi kutsuttu kalastajakylä Klitmoller on komeiden aallokkojen ansiosta surffaajien suosiossa.

Viikinkihistoriaan hurahtaneena tutkimusmatkaajana päätin ehdottomasti tutustua Tanskan vanhimpaan kaupunkiin. Viikinkien 700-luvulla perustama Ribe oli kerta kaikkiaan ihana päiväretkikohde, sillä sen historialliset rakennukset saavat turistin tuntemaan itsensä aikamatkaajaksi. Matkailuautoille oli tehty oivallinen matkaparkki aivan kaupungin laidalle, josta oli vain parin minuutin kävelymatka keskustaan.

Kahvilat, pubit ja museot huokuivat rustiikkia tunnelmaa, ja kapeilla mukulakivikaduilla sai nautiskella jaloittelusta ilman liikenteen pauhua. Kokemus oli niin ihastuttava, että suosittelen kaikkia Tanskaan matkaavia sisällyttämään Riben ehdottomasti reittisuunnitelmaansa. Viikinkimuseo sekä noitavainoille omistettu HEX!-museo olivat kaupungin parasta antia, puhumattakaan paikallisten leipomoiden luomuksista.

Riben kaupungin kapeilla mukulakivikaduilla saattoi antaa mielikuvituksen laukata kauas ajassa taaksepäin. Historiallisista rakennuksista vanhimmat ovat säilyttäneet ilmeensä lähes muuttumattomina jopa 1600-luvulta asti.