Moottoripyörällä Euroopassa
Auton lisäksi myös moottoripyörällä matkustaminen Euroopassa on yleistä. Kokosimme tälle sivulle erilaisia vinkkejä siihen, mitä tulee ottaa huomioon ennen kuin lähtee kiertämään Eurooppaa moottoripyörän kanssa.
Vinkkejä moottoripyörällä matkustamiseen Euroopassa
Reitin pituuden suunnittelu
Reittien suunnittelu karttojen ja navigaattoreiden avulla on helppoa. Päiväkohtaisten ajomatkojen suunnittelussa tehdään silti virheitä.
Varsinkin kokemattomat kuljettajat sortuvat usein ylipitkiin päiväetappeihin. Liian pitkä satulassa istuminen puuduttaa paitsi istumalihaksiston on myös turvallisuusriski.
Saksalainen kilpamoottoripyöräilijöiden lääkäri vertaa moottoripyörällä ajoa rasittavuudeltaan kamppailulajeihin. Liian pitkät ajomatkat aiheuttavat keskittymisen heikentymistä, rasittavat sydäntä ja verenkiertoa. Jos keskittymiskyky alkaa kadota, on jo ajettu liian pitkään.
Autoilijoille suositellaan lepotaukoa kahden tunnin ajon jälkeen. Motoristeille kaksikin tuntia voi olla esimerkiksi kelin perusteella liian pitkä yhtämittainen ajorupeama.
Saksan autojärjestön ADAC:n moottoripyöräilyn asiantuntijat suosittelevat Saksassa seuraavia enimmäisajomatkoja yhdessä päivässä:
- moottoriteillä enintään 700 km
- Bundesstrasseilla (osavaltiosta toiseen kulkevilla pääteillä) enintään 450 km
- Landstrasseilla (alemman tason maanteillä) enintään 350 km
- vuoristoalueella, jossa on solateitä, enintään 250 km
- enduropyörillä ajettavilla maastoreiteillä, eli päällystämättömillä teillä, enintään 200 km
Päivämatkat on viime kädessä suunniteltava sään mukaan. Kovalla helteellä, kylmällä säällä tai kaatosateessa on lyhennettävä ajoetappeja.
Motoristiystävälliset majoituskohteet
Moottoripyörämatkailun edistämiseksi on vuonna 1996 perustettu eurooppalainen moottoripyöräliitto UEM joka pitää yllä luetteloa motoristeille soveltuvista hotelleista, motelleista, majataloista ja leirintäalueista. Liitto on luonut normit, joiden mukaan se on selvittänyt eri Euroopan maissa majapaikkojen soveltuvuutta motoristeille jo vuodesta 2001 lähtien. Jokaisessa UEM:n tarkastamassa majapaikassa on UEM:n tunnus merkitsi siitä, että motoristi on kyseisessä kohteessa erityisen tervetullut vieras.
UEM:n majapaikkoja on 10 maassa yhteensä yli 120. Yksityiskohtaiset tiedot motoristiystävällisistä majoituspaikoista löytyvät täältä.
UEM asettaa hyväksymilleen majoituskohteille seuraavat vaatimukset:
- moottoripyörälle on oltava helppopääsyinen, turvallinen ja mieluiten katettu pysäköintitila yöpymisen ajaksi
- ajoasulle pitää löytyä lukittava kuivaustila, mikäli majoitushuoneen kuivatusmahdollisuudet eivät ole riittävät
- moottoripyörälle pitää olla majapaikan lähistöllä pesu- ja huoltomahdollisuus
- majapaikassa tulee olla esillä lähimpien moottoripyöräkorjaamoiden, -varaosakauppiaiden ja tiepalvelun osoitteet ja puhelinnumerot
- majapaikan tulee tarjota tietoa lähiseudun moottoripyöräreiteistä (jos mahdollista, myös maastoreiteistä)
- majapaikassa pitää olla sää- ja keli-informaatiota saatavilla
Moottoripyörällä Alppien yli
Monelle motoristille matkalla olo on tärkeämpää kuin perillä oleskelu. Unelmareitteihin kuuluu vuoristossa ajaminen. Alpeilla motoristi voi ajaa useita kiehtovia reittejä eikä kukkaro rasitu tiemaksujen vuoksi. ADAC:lla on viisi suositusreittiä.
Esimerkiksi Bodenseen rannalta Lindausta Meranon kautta Bolzanoon vievällä reitillä on viisi Alppi-solaa. Rauhallisempi muttei yhtään tylsempi reitti kulkee Füssenistä St. Moritzin kautta Como-järvelle Italiaan. Kolmas vaihtoehto Alppien ylitykseen on Garmisch-Partenkirchen – Matrei – Vipiteno – Bolzano. Neljäs hyvä motoristireitti kulkee Achen-solasta (Achenpass) Mittersillin kautta Lienziin. Viimeksi mainitulla reitillä motoristi voi valita, ajaako Grossglocknerin vai Felbertauern-tunnelin kautta. Molemmat vaihtoehdot kuuluvat jokaisen motoristin huippuelämyksiin, vaikka ovatkin maksullisia reittejä. Itäisin suositusreitti kulkee Salzburgista Gröbmingin ja Brücklin kautta Kranjiin Sloveniaan.
Liikennemääräyksiä motoristeille eri maissa
Saksa
Moottoripyörällä pujottelu autojonojen välissä tai seisovassa ruuhkassa on kiellettyä, vaikka näin paljon tehdäänkin eikä edes poliisi puutu asiaan. Lain mukaan kyseessä on kielletty ohittaminen oikealta puolelta, josta voidaan rangaista taajamassa 30 euron ja taajaman ulkopuolella 50 euron sakolla sekä kolmella rangaistuspisteellä. Pujottelu on vaarallista, sillä autoilijan vaihtaessa kaistaa hän ei saata huomata pujottelijaa, joka on juuri kuolleessa kulmassa.
Yhtä lailla kiellettyä on ohittaa ruuhkajono ajamalla moottoritien pientareella. Teoreettisesti sallittua olisi ohittaa vasemmalta kaikkein vasemmanpuoleisinta ajokaistaa käyttäen, mutta siellä ei ole useimmiten riittävästi tilaa ohitukseen. ADAC on tehnyt lakialoitteen, jonka mukaan moottoripyörien sallittaisiin ajaa eteenpäin seisovan ruuhkajonon kohdalla kävelyvauhdilla.
Italia
Kypärän käyttö on pakollista sekä kuljettajalle että matkustajalle Italian tieliikennelain (Codice della Strada) 171 artiklan mukaan. Kypärän on täytettävä ECE-normin 22 vaatimukset ja niissä on oltava tämän ECE-normin hyväksymismerkintä. Yleensä hyväksymismerkintä on tarra kypärässä.
Edellä mainitun liikennelain Codice della Stradan mukaan kuljettajan on koko ajan pidettävä molemmat kädet kiinni ohjaustangossa. Laki määrää myös, että etupyörän on koko ajon ajan oltava kiinni tiessä.
Alle 150-kuutioiset moottoripyörät eivät saa ajaa moottoritiellä tai moottoriliikennetiellä. Sivuvaunulliset moottoripyörät ovat sallittuja Italiassa.
Mopot, skootterit tai moottoripyörät eivät saa vetää perävaunua (Codice della Strada, artikla 170). Tätä pykälää ei kuitenkaan sovelleta ulkomailla rekisteröityihin kaksipyöräisiin moottoriajoneuvoihin.
Itävalta
Yksiakselinen perävaunu on sallittu. Perävaunun leveys saa olla enintään 80 cm ja kokonaismassa enintään 50 kg. Perävaunussa on oltava edessä kaksi valkoista valoa ja takana kaksi punaista valoa heijastavaa lamppua. Jos perävaunun kokonaismassa on yli 50 kg, tarvitaan erikoislupa.
Itävallassa saa esimerkiksi liikennevaloissa ajaa kaksipyöräisellä ajoneuvolla seisovien autojen viereen, jos edessä on riittävästi tilaa, ja jos autot ovat kääntymässä ja motoristi aikoo ajaa suoraan eteenpäin. Kääntyville autoille ei saa aiheutua haittaa vierelle ajamasta moottoripyörästä. Tämä sääntö on voimassa risteyksissä, kapenevien teiden kohdalla ja rautateiden ylikäytävien kohdalla sekä taajamassa että taajaman ulkopuolella. Etuilu ajoneuvojen välissä pujotellen ei kuitenkaan ole sallittu eikä sulkuviivoille tai –alueille saa ajaa.
Sveitsi
Moottoripyörällä saa kuljettaa yhtä matkustajaa, jonka jalkojen pitää ylettyä jalkatapeille. Alle 7-vuotias lapsi saa matkustaa moottoripyörän kyydissä vain viranomaisten hyväksymässä lastenistuimessa.
Moottoripyörällä saa vetää yksiakselista perävaunua. Perävaunu saa olla enintään 1 m levyinen, 1,20 cm korkuinen ja vetävän ajoneuvon takapyörän keskeltä mitattuna 2,50 m pituinen. Perävaunun kokonaispaino saa olla enintään 80 kg, jos vaunu on jarruton, ja enintään 120 kg, jos vaunussa on jarrut.
Ajokieltoja motoristeille Saksassa
Moottoripyöräilijoitä liikkuu vuoristoisilla teillä kesäaikaan joskus jopa pitkinä jonoina. Valitettavasti jotkut motoristit ovat kokeilleet kykyjään ja moottoripyöriensä tehoja siinä määrin, että esimerkiksi Saksassa on tietyillä tieosuuksilla ryhdytty antamaan ajokieltoja motoristeille. Ajokiellot on viitoitettu liikennemerkein. Usein kieltoja annetaan viikonlopun ajaksi tai vain sunnuntain tai juhlapyhän ajaksi. Päätöksen moottoripyörien ajokielloista tekevät Saksan osavaltiot. Eniten kokonaisia tieosuuksia on suljettu motoristeilta Saksin osavaltiossa ja Eifelin vuoristoalueella. Ajokieltojen kokonaismäärästä ei ADAC:lla ole tietoa.
Viranomaiset ovat jo tunnustaneet, että tiettyjen tieosuuksien ajokielloilla ongelma vain siirtyy, eli motoristit siirtyvät ajamaan samalla alueella toisia reittejä.
ADAC:n mukaan Baijerissa on annettu tilapäisiä läpiajokieltoja ja alennettu nopeusrajoituksia. Rikkomuksista on langetettu sakkoja ja takavarikoitu moottoripyöriä.
Moottoritiemaksut
Sveitsi 39,00 EUR / 40 CHF
Italian tiemaksut
Autoillen Euroopassa -kirjasta tai Autoliiton verkkosivujen Matkakohteet-osiosta (kirjauduttava sivuille jäsenenä) löytyy aiheesta runsaasti tietoa. Monet suomalaiset ovat saaneet sakkoja juuri Milanon lähistön uusilta moottoriteiltä, joilla maksuja ei voi suorittaa paikan päällä vaan käytössä ovat elektroniset maksut = Free flow.
Lisätietoa verkossa tiemaksuista Autostrade per l’Italian verkkosivuilta (myös tietyöt, tiesulut jne.)
Moottoripyörän tarkastus matkaa varten
Ennen matkalle lähtöä kannattaa tehdä koeajo matkatavaroiden kanssa. Tällöin näkee, miten hyvin tankkilaukku tai teltan ja makuualustan pakkaukset pysyvät kyydissä. Kannattaa miettiä, miten matkatavarat vaikuttavat moottorin suorituskykyyn tai mikä vaikutus tavaroilla on pyörän rungolle ja itse ajamiselle. Jos pyörä on ostettu käytettynä vasta vähän ennen matkalle lähtöä, on syytä olla erityisen huolellinen.
Jos itsellä ei ole kokemusta tai taitoa, kannattaa kääntyä asiantuntevan huollon puoleen, mutta seuraavat kohteet pitäisi tarkistaa ennen matkaa:
- Renkaiden urasyvyys ja ilmanpaine. Ilmanpainetta on nostettava, jos kuormaa on paljon. Renkaiden kuluneisuutta arvioidessa on syytä miettiä, kestävätkö renkaat koko suunnitellun matkan.
- Kaikki öljyt (moottorin, vaihteiston ym.) tulee tarkistaa.
- Jos kyseessä on ketjuvetoinen pyörä, tulee ketjujen kunto tutkia ja tarvittaessa vaihtaa ketjut. Ketjut kuluvat enemmän, jos kyydissä on matkustaja tai mukana on paljon tavaraa.
- Jarrujen toimintakunto on selvitettävä.
- Jarru- ja hydraylinesteet (jos on hydraylikytkin) täydennettävä tarvittaessa. Jos jarruneste on yli kaksi vuotta vanhaa, se on syytä vaihtaa.
- Jarrulevyjen pinnat.
- Etupyörän ripustus ja iskunvaimentimet. Tarvittaessa tiivistysrenkaiden vaihto.
- Jousien ja iskunvaimentimien säätö isompaa kuormaa varten.
- Valaisinlaitteet. Tarvittaessa valojen suuntaaminen painavan kuorman mukaan.
- Otettava huomioon pyörän suurin sallittu kokonaispaino.
Tavaroiden pakkaaminen moottoripyörään
Moottoripyörän ajovakaus heikkenee mitä enemmän siinä on kuormaa. Mukaan tulisi ottaa mahdollisimman vähän tavaraa. Kokonaismassaan lasketaan myös kuljettajan ja matkustajan painot.
Ensiksi tulisi pakata tankkilaukku ja laittaa siihen painavia tavaroita. Tankkilaukku on muutenkin turvallisin paikka esimerkiksi kameroille tai videolaitteille. Jos tankkilaukussa on kiinnitysremmejä, kannattaa tehdä koeajo ja katsoa, etteivät remmit osu paineletkuihin ja tuki vaikkapa polttoaineen syöttöä, tai etteivät ne vedä irti sytytyskaapelia. Tämän saa selville ajamalla tiukoissa mutkissa. Jos tankkilaukussa on magneettikiinnitys, pitäisi se kuitenkin kiinnittää myös remmeillä, jos laukussa on painavia tavaroita.
Sivulaukkuihin tulee laittaa painavat tavarat alimmaiseksi, lähelle pyörän painopistettä. Ajovakauden säilyttämiseksi tulee molempiin sivulaukkuihin laittaa yhtä paljon tavaraa. Ehdottomasti on muistettava noudattaa laukkujen valmistajan antamia ohjeita enimmäiskuormasta. Myöskään laukkujen valmistajan määräämää suurinta sallittua ajonopeutta ei saa ylittää.
Takalaukkuun tulisi laittaa vain kevyitä tavaroita. Akseleiden kuormituksen tulisi jakautua niin, että etupyörälle kohdistuu 45 % kuormituksesta ja takapyörälle jää 55 %. Jos takana on vain tavarateline, siihen pätee sama sääntö. Vesitiiviit pakkaussäkit ovat parempi vaihtoehto kuin kiinnitysremmeillä sidotut irtotavarat.
Jos käytetään kankaisia tai nahkaisia satulalaukkuja, pitää tarkistaa myös niiden kiinnitys. Jos ajaa yksin ja käyttää matkustajan istuinta tavaroiden kuljettamiseen, on pyörä paremmin tasapainossa kuin jos yksin ajava laittaisi kuormaa tavaratelineelle.
Ohjaustangolle, etupyörän viereen tai etulokasuojalle ei saa laittaa mitään tavaroita. ADAC:n testit osoittavat, että jopa kevyt makuupussi ohjaustangolla voi aiheuttaa kovassa vauhdissa pyörän hallinnan menettämisen.
Raskas selkäreppu ei ole suositeltava, koska silloin istutaan epämukavasti ja kuljettaja väsyy nopeammin.
Ensiapu moottoripyöräonnettomuuksissa
Varovaisimmallekin motoristille voi sattua onnettomuus. On hyvä tuntea joitain tärkeimpiä ensiapuohjeita. Jokainen ensiauttaja on tärkeä jäsen pelastusketjussa.
Pelastusketju toimii näin kaikissa onnettomuuksissa:
- Ensitoimet: onnettomuuspaikan varmistaminen turvatoimin ja loukkaantuneiden auttaminen.
- Hätäpuhelu: Pelastuspalvelun hälyttäminen ja tarkkojen tietojen antaminen. Onnettomuuspaikka, onnettomuuden kulku, olosuhteet, loukkaantuneiden määrä, loukkaantumisten laatu ja ilmoittajan nimi.
- Ensiapu: pelastustoimet, kuten hengitysteiden vapauttaminen, tarvittaessa tekohengityksen antaminen, verenkierron elvyttäminen, verenvuodon tyrehdyttäminen. Tajuissaan olevien loukkaantuneiden asettaminen kylkiasentoon.
- Pelastuspalvelu: loukkaantuneiden valmistelu kuljetuskuntoon ja toimittaminen sairaalaan.
- Sairaala: jatkotutkimukset ja hoito.
Hyvin varustautuneella motoristilla on aina ensiapupakkaus mukanaan. Joissain maissa tämä on lakisääteinen vaatimus.
Kypärän irrottaminen loukkaantuneelta
Tieteelliset tutkimukset osoittavat, että tajuttoman motoristin riski tukehtua kypärä päässä on paljon suurempi kuin kypärän poisottamisesta mahdollisesti aiheutuvat vahingot. Koska kypärää irrotettaessa on kuitenkin aina kaularangan vahingoittumisen vaara, on kypärä irrotettava varovasti ja tehden toimenpiteet tietyssä järjestyksessä. Kypärän poisottamiseen tarvitaan kaksi henkilöä. Irrottamista tulisi opetella moottoripyörien kuljettajakursseilla sekä ensiapukursseilla.
Saksassa kaksipyöräisten liikenneturvallisuusorganisaatio IFZ (Institut für Zweiradsicherheit) on tehnyt esitteen ensiavusta. Esitteen löydät täältä. Esitteen nimi on ”Das kleine Erste Hilfe-Einmaleins”. Esitteen sivulla 6 on kuvin esitetty kypärän irrottaminen. IFZ on painattanut myös tarroja erilaisista kypärien lukitusmekanismeista ja toimittanut niitä joillekin moottoripyörätarvikkeiden kauppiaille. Tarrat auttavat pelastajaa, sillä tarrasta näkee, millainen lukitus kypärän kiinnityshihnassa on.
Reittiehdotuksia motoristeille
- Internetissä on verkkosivuja, joille on kerätty motoristien suosikkireittejä. Esimerkiksi saksankieliset ”Traumrouten”-sivut esittelevät kauneimmat moottoripyöräreitit Itävallassa, Sveitsissä ja Italiassa. Sivuilla on yli 50 erilaista unelmareittiä, jotka ovat noin 300 km pituisia.
- Saksankieliset ”Bikerwelt”-sivut esittelevät myös motoristille sopivia reittejä Itävallassa, ja sivuilla on myös linkkejä ulkomaisiin reittisuosituksiin.
- Havainnolliset sivut, joilla on paljon tietoa eri maiden Alppi-solista, ovat täällä.
Reitti kulkee Liechtensteinista Sveitsin Luganoon ja sieltä Milanon kautta etelään Alessandriaan.
ViaMichelin reititysohjelmalla voi valita ajoneuvoksi moottoripyörän. Ohjelma antaa välimatkaksi 354 km ja ajoaikaa 4 tuntia 30 minuuttia. ViaMichelin kertoo myös tiemaksut, jotka ovat tällä reitillä moottoripyörälle 9,80 EUR + 38,00 EUR eli yhteensä 47,80 EUR.
ViaMichelin ohjelmalla voi tehdä valintoja, eli laittaa rastin ruutuun ”vältä moottoriteitä” tai ”vältä maksullisia teitä” tai vältä ”autolauttoja”. Valitettavasti ohjelma ei tarjoa valintaa tunneleiden välttämiseksi, mutta navigaattoreissa on olemassa tällainenkin valinta. ViaMichelin-ohjelmalla vaihtoehto ”vältä moottoriteitä”, saa matkan pituudeksi 405 km ja ajoaikaa 9 tuntia 14 minuuttia. Ei lainkaan tiemaksuja. Valitettavasti reittiohjelmilla ei voi antaa ajon aikataulua, eli ei pysty ohjelmoimaan reittiä toukokuulle 2021.
Alppien solateiden aukiolosta on tietoa useilla erilaisilla internetsivuilla. Eniten ehkä saksankielisillä, kuten:
Alpenrouten– tai
Das Pässeportal – (voi valita solatiet maakohtaisesti – liukuvalikosta ”Alle Pässe” tai tarkastella kaikkien maiden solateitä) tai
Pässe.info-verkkosivuilla
Saksan autojärjestö ADAC informoi, että seuraavat solatiet ovat ylipäänsä avoinna vain kesäaikana:
SVEITSI
Albula, Col de la Croix, Flüelapass, Forcola di Livigno, Furka, Glaubenbüelen, Gotthard, Grimsel, Großer St. Bernhardpass, Klausen, Nufenen, San Bernardino, Splügen, Susten, Umbrail
ITALIA
Gavia, Stilfser Joch, Würzjoch
ADAC:n reititysohjelmalla voi valita jopa ajankohdan eli toukokuun 2021, sekä valita ”vältä tunneleita”. Moottoriteitä ja tunneleita välttävällä vaihtoehdolla ja tuloksena on hurja kiertolenkki Trenton ja Veronan kautta.
Solateitä riittää Alpeilla ja niiden paremmuudesta tai kauneudesta on tietysti monta mielipidettä. Tässä on yksi, joka on valinnut Alppien 8 ”parasta” solatietä (englanniksi).
Tässä lähinnä suunnitellulle alueelle osuvia isompia tunneli- tai solatiemaksuja:
Solatie / Tunneli | Maa | Hinta moottoripyörä/suunta |
---|---|---|
Mont-Blanc-Tunnel | Ranska | 32,30 € |
Großer-St.-Bernhard-Tunnel | Sveitsi | 18,50 € |
Lötschberg-Tunnel Autoverladung | Sveitsi | alk. 11,40 CHF |
Gotthard- und San-Bernardino-Tunnel | Sveitsi | Moottoritietarra = 39,00 € |
Pfänder-Tunnel | Itävalta | Ilmainen |
Arlberg-Tunnel | Itävalta | 11,00 € |
Reschenpass | Italia | Ilmainen |
Pass Thurn | Itävalta | Ilmainen |
Brenner-Pass | Itävalta | 10,50 € |
Felbertauern-Tunnel | Itävalta | 10,00 € |
Ympäristövyöhykkeet
Italiassa pitää olla tarkkana ympäristövyöhykkeiden alueella. Zona traffico limitato -liikennemerkit ja niiden lisäkilvet pitää tutkia tarkasti. Rajoitukset koskevat ainakin osin myös moottoripyöriä ja sakko seuraa Suomeen saakka, jos määräyksiä on rikottu. Lisätietoa tästäkin Autoillen Euroopassa -kirjasta.