Hallitus tarjoaa tasaveroja ja keppiä autoilijoille

3.6.2019, klo 11.34

Tänään julkistettu hallitusohjelma kurittaa työmatkalaisia ja vanhentaa autokantaa. Väylien lisärahoitus ja pitkäjänteinen liikennejärjestelmäsuunnitelma ovat tervetulleita.

Edellisen hallituksen aikana aloitettu asteittainen autoveron alentaminen näyttää nyt julkistetun hallitusohjelman perusteella päättyvän. Kun valtio pitää kiinni autoverosta, niin autonomistajat pitävät kiinni vanhoista autoistaan. Tämä ei edistä liikenteen päästötavoitteita.

”Olisi ollut toivottavaa, että liikenteen verotuksen tulevaisuudesta olisi ollut enemmän konkretiaa. Se olisi poistanut epävarmuutta, jonka seurauksena autonostajat ovat lykänneet ostopäätöksiään. Olisi ollut tärkeää, että yhä useammalla olisi ollut mahdollisuus ajaa uudemmalla, vähäpäästöisemmällä ja turvallisemmalla autolla”, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa.

Työsuhdeautojen verokohtelun uudistus tulee linjata mahdollisimman nopeasti, koska ne ovat merkittävä osa uusien autojen myyntiä. Epäselvässä tilanteessa vaarana on nykyisten leasingsopimusten jatkaminen ja uusien autojen kaupan hiljeneminen entisestään.

Liikenteen verotus iskee työssäkäyviin

Liikenteen ohjailemiseksi suunniteltu tiemaksu on perustuslain mukaan vero. Kansainvälisessä vertailussa Suomessa tieliikenne on jo nyt kireästi verotettua. Uudet verot ovat nykyisiä tehottomampia ja merkittävä osa tieveroista valuu pienessä maassa verojärjestelmien rakentamiseen ja niitä pyörittäville yrityksille sekä hallinnolliseen byrokratiaan. Tämä on todettu joka kerta, kun tieveroja on aiemmin suunniteltu.

Suomalaiset kaupunkiseudut ovat niin hajanaisia, että julkisenliikenteen palvelukyky ei riitä niissäkään täyttämään ihmisten päivittäisen liikkumisen tarpeita. Näin ollen tieverosta muodostuisi uusi kaupunkiasumisen lisävero, joka iskee tasaverona erityisesti työmatkaliikenteeseen ja työssäkäyntialueiden laidoilla asuviin.

”Suurilla kaupunkiseuduilla tehdään Suomen pisimpiä työmatkoja. Vaikuttaa siltä, että päättäjät eivät myöskään ymmärrä sitä, että kun kaupunkilaiset luopuvat autoistaan ja jäävät kaupunkeihin, niin suurin häviäjä on maaseutu”, Nieminen huomauttaa.

”Polttoaineveron korotus viidellä sentillä ja siihen lisättävällä arvonlisäverolla nostaa vuosittaista polttoainelaskua noin 80 eurolla, jos polttoaineenkulutus on 6,5 litraa/100 km ja ajosuorite 20 000 kilometriä vuodessa.”

Väylien lisärahoitussuunnitelma ansaitsee kiitosta

Hallitusohjelmassa kaavailtu 300 miljoonan euron perusväylänpidon lisärahoitus ja 20 miljoonan euron lisärahoitus talvikunnossapitoon sekä lisäpanostus yksityistieavustuksiin ovat järkeviä ja kannatettavia toimenpiteitä. Tiestön päällysteiden kunto on heikentynyt huolestuttavalla tavalla ja nyt on aika panostaa erityisesti päällysteiden kunnostamiseen, jotta vaurioiden paheneminen saadaan estettyä.

Hallitusohjelmaan kirjattu tavoite 12-vuotisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta toisi toteutuessaan kaivattua pitkäjänteisyyttä väylien rahoitukseen. Rahoitusta jaettaessa eri liikennemuotojen kesken tulee huomioida tieverkon omaisuusarvo ja se, että sen suorite henkilöliikenteestä on yli 90 prosenttia ja tavaraliikenteestä noin kaksi kolmasosaa. Suomi on Euroopan unionin harvimmin asuttu maa, jossa henkilöauto on tulevaisuudessakin tärkein liikkumismuoto.