Henri Hokkala

Autoliitto Jyväskylän osastoon kuuluva 27-vuotias kuljettaja ajaa kaudella 2022 Rallin SM-sarjaa SM4 luokassa Ford Fiesta Rally4 autollaan. SM-sarjassa on tänä vuonna tarkoitus ajaa kaikkiaan 7 osakilpailua.

Vuonna 2015 ralliautoilun aloittanut Hokkala on saavuttanut SM mitaleita niin junioreiden SM kuin yleisen SM tasolla. Saavutuksiin lisättäneen myös Tulevaisuuden Tähti 2018 kilpailun voitto sekä Printsport Cupin voitto 2020 ja pronssi 2021.

Kaudella 2022 päätavoitteena on voittaa Rallin SM kultaa!

Henrin menoa voi seurata myös Hokkala Racing Facebook-sivuiltahokkalaracing-instagram ja Hokkala Racing Youtube.

Henrin kausi 2022

Riihimäki rallissa Henri Hokkala SM4-luokan voittoon

Rallin SM-sarjan toinen osakilpailu kurvailtiin lumisissa ja haastavissa olosuhteissa Riihimäen ja Lopen ympäristössä. Henri Hokkala otti SM4-luokan johtopaikan haltuunsa ensimmäisen huoltotauon jälkeen eikä luopunut siitä enää loppu päivänä. Näin ollen Autoliitto Jyväskylää edustava Hokkala yhdessä kartanlukijansa Kimmo Pahkalan kanssa kruunattiin SM4-luokassa Auto Sorsa Riihimäki-rallin voittajiksi.

Kilpailupäivänä satanut lumisade teki tiestöstä erittäin pöperöistä, jonka seurauksena kilpailu muuttui ensimmäisen lenkin osalta varsin selviytymistaisteluksi. Olosuhteiden uhriksi heti alkujaan joutui Toni Herranen, joka lipsautti ensimmäisen erikoiskokeen ensimmäisissä mutkissa puuhun aiheuttaen suman. Tämän seurauksena kisa alkoi SM4-luokan kärjen osalta varsinaisesti vasta erikoiskokeelta kaksi.

-Ensimmäinen lenkki oli aika selviytymistä. Ajettiin melko varovasti, käytännössä suorilla pysty painamaan kaasun pohjaan ja mutkissa vaan pumppailtiin. Muutenkin oltiin käytetyllä renkaalla liikenteessä ekalla lenkillä, Hokkala kertasi aamupäivän tapahtumia.

Olosuhteiden parannuttua iltapäivällä huoltojen väliselle 3 erikoiskokeen lenkille, alkoi myös ralli käytännössä uudelleen kovalla kilvanajolla. Kisan pisimmällä erikoiskokeella numero kolme Henri ja Kimmo siirtyivät luokan kärkeen nakuttaen vielä neloselle ja vitoselle pohja-ajat, joten kilpailun viimeiselle huoltotauolle tultaessa johtomarginaalia oli kertynyt 16,7 sekunttia takana painetta antaneeseen Kristian Niemiseen.

-Olosuhteet paranivat selvästi ja alkoi olla jo ihan mukavaa touhua. Hyvin tuntuisi kulkevan että ihan on omissa käsissä tämä kisa jos vain tekniikka kestää. Niin monta kertaa johto asemasta menetetty peli SM osakilpailuissa että nyt kairataan tää voitto kotiin, Henri tarinoi kameralla mietteistään huoltotauolla.

Tikkakoski rallissa menestystä ja hyvä testikilpailu ennen SM Riihimäki rallia

Paria viikkoa myöhemmin Tunturi rallin jäljiltä auto oli siistitty ja edessä oli testi mielessä ajettava kotikilpailu, Tikkakoski Ralli. Kartturiksi kisaan lähti Ville Karjalainen, joka on vahvasti ollut myös mukana tiimin toiminnassa alusta asti. Kilpailuun lähtökohdat eivät olleet täydelliset viimeisenä yönä valmistuneen auton laitoin takia, mutta kilpailu itsessään meni yli odotusten eikä edellisen kisan ulosajo näkynyt otteissa vaan kuljettajakaksikko kurvaili luokkavoittoon ollen samalla koko kilpailun nopein autokunta. Tämä ralli ja tulos antoi erittäin hyvät lähtökohdat viikon päästä ajettavaan SM osakilpailuun Riihimäelle.

Tuoreen AL-Sport kummikuljettajan Henri Hokkalan kausi on alkanut vauhdilla – Tunturirallin voittotaistelu päättyi pettymykseen

Rallin SM-sarja polkaistiin käyntiin tammikuun puolessa välissä perinteikkäällä Arctic Lapland rallilla. Kauteen 2022 Ford Fiesta rally4 autollaan ja uusitulla ulkoasulla startannut Hokkala oli varsin hyvässä vauhdissa Rovaniemellä, mutta rajut olosuhteet renkaille tuottivatkin monelle kuljettajalle päänvaivaa. Tämän sai koe myös Hokkala, joka aamupäivän hyvistä pätkä ajoista huolimatta romahti lopulta tuloksissa perjantai illan lenkillä ja tippui minuutin päähän kärjestä.

Lauantaina oli kuitenkin uusi päivä ja se ei olisi voinut paremmin alkaa. Henri yhdessä kartanlukijansa Kimmo Pahkalan kanssa ajoi päivän avanneelle yli 40km pitkälle Ahmavaaran erikoiskokeelle yli puolen minuutin luokka pohjat ja kirivät eron kärkeen lähes nolliin. Taistelu luokan voitosta huipentui perinteikkäälle Kemijärven lenkille, jossa nähtiinkin dramaattinen loppu rallille kun ensin Hokkala nousi kisan johtoon mutta sen jälkeen auton etukulma osui sisäpenkkaan ja auto pyörähti katon kautta ympäri. Tämän seurauksena kauden avauksesta tuliaisina Keski-Suomeen keskeytys ja nollapistettä.

Henrin kausi 2021

Henri Hokkalan kaudesta 2021 muodostui yksi uran haastavimmista

Rallin SM-sarjaa Peugeot 208 R2:lla ajaneella Jyväskyläläisellä Henri Hokkalalla kausi oli varsin kaksijakoinen. Talvikausi alkoi vauhdillisesti loistavasti ja tulokset olivat hyviä. Kesäkaudelle sarjan toiselta sijalta startannut Hokkala vaihtoi panoksien kasvaessa kalustoa Ford Fiesta Rally 4:n. Laji näytti kuitenkin varjopuolensa kun kesän ensimmäiseen osakilpailuun kaavailtu uuden auton debyytti siirtyi teknisen vian aiheuttamien vaurioiden johdosta ja pösö kaivettiin vielä kerran esiin. Kesäkauden avauksesta viidenneksi korkeimmat pisteet, eikä tulos ja kisaan valmistautuminen miellyttänyt tiimiä. Fiesta-debyytti nähtiin seuraavassa rallissa, jossa kova työ kehittymisen eteen alkoi tuottaa tulosta, kunnes toiseksi viimeisellä erikoiskokeella Hokkala kärsi rengasrikon ja putosi kisan johtopaikalta neljänneksi. Seuraavassa kilpailussa sisuuntunut jyväskyläläinen oli jälleen huippu vauhdissa johtaen perjantai päivän jälkeen kilpailua, mutta lauantai aamun avaavalla erikoiskokeella fiestan vetoakseli antautui ja edessä oli kauden ensimmäinen keskeytys. Kauden päättävässä Kokkolan SM-rallissa panoksena oli SM-mitali ja teoreettiset mahdollisuudet jopa suomenmestaruuteen. Epäonni ei vieläkään antanut mahdollisuutta onnistua vaan kolmannen kerran peräkkäin tällä kaudella kisan nopeimmat kellotukset fläppitaululle ja tekniikkavian seurauksena ulos voittotaistelusta. Historia toisti itseään ja jälleen vetoakseli antautui tärkeässä paikassa.

Kaudella 2021 Hokkalan saavutuksiin lisättiin SM–sarjan yhteydessä ajetun Printsport Cupin kolmossija, sekä 10 ajetusta kilpailusta 5 podium sijoitusta, joista 3 voittoa.

Henri Hokkala kesäkaudelle uudella kilpa-autolla, suoriutui testikilpailusta heti voitokkaasti Rengas Turku -rallissa.

Rallin SM sarjan SM3 luokan toisena talvikauden jälkeen oleva Henri Hokkala teki kalustomuutoksia kesäkauteen siirryttäessä. Uusi Ford Fiesta Rally 4 saapui talliin ja aiempi Peugeot 208 R2 sai siirtyä sivummalle. Talvikauden jälkeen Tunturirallin toinen sija ja Kouvolasta saavutettu viides sija oikeuttavat SM3 -luokan toiselle sijalle ja rallin SM sarjan yhteydessä ajettavan Printsport Junior Cupin piikkipaikalle.

AL Jyväskylän Henri Hokkala Rallin SM sarjassa talvikauden jälkeen SM3 -luokan toisena. Kuva Ari Karhunen.

Viime viikonloppuna Henri avasi kesäkauden Rengas Turku -rallissa missä hän ajoi ensimmäistä kertaa kilpaa uudella Ford Fiesta Rally 4 autollaan. Yhteistyö uuden auton ja kuljettajan välillä sujui mallikkaasti ja tuloksena Salon haastavilta teiltä oli kilpailun nopein 2wd suoritus.
Autoliitto Jyväskylän alla kilpaileva ford pilotti oli hymyssä suin ensimmäisen kilpailunsa jälkeen, tiedostaen että kaikkea potentiaalia ei rallin aikana kuitenkaan saatu irti.
-Aika hakemista ajo oli näin talvitauon jälkeen eikä luotto omaan tekemiseen ja auton käyttäytymiseen miellyttänyt kokoaikaa mutta kokonaisuutena ehjä kilpailu ja hyvä lopputulos. Tässä on nyt reilu viikko aikaa miettiä millä saadaan muutamaa osa-aluetta vielä parannettua ja autokin kaipaisi hieman keltamustaa palkinnoksi hyvästä suorituksesta, Hokkala tarinoi kisan jälkeen.
Reilun viikon päästä starttaavaan Rallin SM kesäkauteen Hokkala lähtee hyvillä fiiliksillä. Uusi auto tuo mielenkiintoisen lisämausteen tiukkaan SM3 luokkaan ja antaa täten hyvät mahdollisuudet Henrille kamppailla kärkisijoista heti 28-29.5.2021 ajettavassa SM Mad-Croc Länsirannikko rallissa.
SM3 pistetilanne kesäkauteen siirryttäessä:
1. Tuukka Hallia        54p
2. Henri Hokkala       35p
3. Roope Korhonen  32p
4. Sami Parjari          25p
5. Lauri Joona           24p

Rallin SM sarjan yhteydessä ajettavan Printsport Junior Cupin pistetilanne, 2/6 osakilpailua:
1. Henri Hokkala      34p
2. Roope Korhonen  29p
3. Lauri Joona          26p
4. Kim Forsgren       16p
Toni Herranen      16p

Seuraa Hokkala Racingin somea:
facebook.com/HokkalaRacing
instagram.com/hokkalaracing
youtube.com/HokkalaRacing

Teksti: Hokkala racing tiedotus

Henri Hokkala jatkaa kaudella 2021 AL-Sport kummikuljettana

Jyväskyläläinen ralliautoilija Henri Hokkala jatkaa vuonna 2019 alkanutta yhteistyötään Autoliiton kanssa. Autoliitto Jyväskylän osastoon kuuluva kuljettaja ajaa tällä kaudella Rallin SM-sarjaa SM3 luokassa sekä SM-sarjan yhteydessä ajettavaa Printsport Junior Cupia. SM-sarjassa on tänä vuonna tarkoitus ajaa kaikkiaan 6 osakilpailua.
Rovaniemellä kauden aloittaneessa Arctic Lapland rallissa Peugeot 208 R2 ralliautollaan kilpaileva Hokkala sijoittui vaiherikkaan rallin päätteeksi toiseksi ja nousi heti 9 pisteen turvin Printsport Cupin kärkipaikalle. Viime vuoden Cup voittajalla on kova tahto uusia voittonsa ja päästä palkinnon siivittämänä entistä lähemmäksi SM1 luokkaan nousua.
Seuraa kauden kuulumisia ja tunnelmia tapahtumista @hokkalaracing somesta.

 

Henrin kausi 2020

Henri Hokkala voitti Printsport Junior Cupin sekä Suomenmestaruus Pronssia

Jyväskyläläisellä Henri Hokkalalla yhdessä kartanlukijansa Kimmo Pahkalan kanssa oli syksyn kahteen viimeiseen SM osakilpailuun lähdettäessä kovat panokset. Himoittu R5-palkinto siinti silmissä ja taistelu SM-mitaleista oli äärimmäisen jännissä asetelmissa.

Syyskuun alussa Kouvolan SM osakilpailussa ajettu toinen sija ja sieltä saavutetut korkeimmat Cup-pisteet käytännössä varmistivat Cupin voiton ennen viimeistä ajettua osakilpailua. Samalla kuljettajakaksikko nousi kiinni SM hopea sijaan.

Kauden finaalissa Pohjanmaalla riitti dramatiikkaa. Hokkalan vaikeudet alkoivat jo kahta päivää aikaisemmin ajetuissa valotesteissä, jossa Peugeot 208 R2 auto kiepsahti nurin. Sen jälkeen Hokkala ja kartanlukija Pahkala viettivät tiiminsä kanssa kahta yötöntä yötä kilpurinsa ympärillä. Vaikka auto saatiin kuntoon niin silti SM Pohjanmaa rallin lähdössä ilmaantunut harmillinen tekninen vika johti keskeyttämiseen ja siten myös putoamiseen Ralli SM-sarjan hopeamitalilta pronssille. Silti PrintSport Junior Cup voitto lämmitti tikkakoskelaisen mieltä; Edessä odottaa 50 kilometrin mittainen testipäivä ja 100 erikoiskoekilometrin mittainen ralli R5-autolla sekä 10 000€ rahapalkinto ja 12kpl Michelin sorarallirengasta.

-Onhan tämä ollut poikkeuksellinen kausi, jonka eteen on saanut taistella ihan viimeiseen päivään saakka. Päätavoite täyttyi ja pystyttiin voittamaan aika merkittävä palkinto SM-mitalin kera. Printsportille ja kilpakumppaneille iso kiitos kuluneesta kaudesta ja tiukoista sekuntti kamppailuista, Hokkala kiittelee.

– Vaikka yleismaailmallinen tilanne näytti keväällä huonolta myös rallin osalta, silti onneksi loppuvuonna päästiin ajamaan muutama osakilpailu ja siten ratkaisemaan paremmuus. Paljon onnea Henri Hokkalalle, jota nyt odottaa arvokkaiden yhteistyökumppaneidemme tuella mahdollistettava R5-kilpailu ja iso tukku rallirahaa sekä myös komea pino Michelin kilparenkaita, PrintSportin toimitusjohtaja Eero Räikkönen kertoo.

– Tulemme myöhemmin järjestämään palkintojen jaon sekä bonuksena annamme kaikille Printsport Junior Cup rallisarjaan osallistuneille mahdollisuuden testata R5-autoamme! Uskoisin, että kilpailijamme saivat sarjalta sen mitä lähtivät hakemaan ja vielä kun heinäkuussa he saivat viettää Fordin tehdaskuljettaja Esapekka Lapin ja kartanlukija Janne Fermin kanssa mediapäivän verran aikaa niin kaikin puolin meillä oli hieno kilpailukausi, Räikkönen jatkaa.

Top5 lopputulokset PrintSport Junior Cup 2020: 4/4 osakilpailua:
Henri Hokkala, 64p
Roope Korhonen, 38p
Kalle Markkanen, 33p
Heikki Koski-Lammi, 21p
Juho Koski-Lammi, 21p

Seuraa Henri Hokkalan somea:
Instagram: instagram.com/hokkalaracing
Facebook: facebook.com/henrihokkalaracing
Youtube: youtube.com/hokkalaracing
Teksti: Hokkala Racing tiedotus
Lähde: Printsport Racing tiedote/Jani Kekoni

HENRI HOKKALA TOISEEN PERÄKKÄISEEN VOITTOON PRINTSPORT JUNIOR CUPISSA – SARJAJOHTO JO 21 PISTETTÄ

(Teksti: Jani Kekoni)
Viiden osakilpailun mittaisen Printsport Junior Cup -rallisarjan toinen osakilpailu ajettiin Joensuun kovavauhtisilla ja huippukuntoisilla sekä ennen kaikkea vuoristoratamaisilla erikoiskokeilla, jotka saivat erityistä kiitosta myös MM-sarjasta tutulta ja rallissa erinomaisesti viihtyneeltä Craig Breeniltä.

Vaikka kovavauhtinen reitti ei tällä kertaa mahdollistanut Junior Cup -kuljettajien taistelua SM3-luokan voitosta, ei se siitä huolimatta yrityksestä tälläkään kertaa jäänyt kiinni. Vauhdikkaan ja talvisen rallipäivän aikana kuljettajat mittasivat paremmuuttaan viidellä pikataipaleella ja niiden tarjoamilla noin 101 erikoiskoekilometrillä, jotka nopeiten taituroi myös aikaisemmin Mikkelissä avausosakilpailun voittanut Henri Hokkala.

Neljän Printsport Junior Cupin pohja-ajan turvin Hokkala lopulta pokkasi täydet sarjapisteet 13,9 sekunnin turvin ennen yhden nopeimman ajan tehnyttä Heikki Koski-Lammia. Kolmannesta sijasta käytiin tiukin taistelu, kun Kalle Markkasen neljännen erikoiskokeen ulosajon jälkeen Joonas Huovinen ja Roope Korhonen taistelivat sekuntien kymmenyksistä viimeisen erikoiskokeen maalilipulle saakka.

Voitollaan ja pohja-aikojen tuomilla niin sanotuilla bonuspisteillä Hokkala jatkaa Printsport Junior Cup -rallisarjan piikkipaikalla, kun ajamatta on vielä kolme kesäistä osakilpailua. Koska lopputuloksiin lasketaan neljän parhaan kilpailun pisteet, ei mitään ole vielä kuitenkaan ratkaistu. Seuraavan kerran kovaa yritystä ja leveitä linjoja on tarjolla kesäkuun puolivälissä Kouvolassa ajettavassa SM-rallissa.

Kilpailukauden päätteeksi Esapekka Lapin ja Janne Fermin valvovien silmien alla kolme parhaiten pisteitä kerännyttä kuljettajaa palkitaan vähintään rahapalkinnolla ja Michelin-rengastuella. Lisäksi sarjan voittajalle on luvassa 50 EK-kilometrin testipäivä sekä 100 EK-kilometrin ralli Suomessa R5-autolla sisältäen logistiikan, testitien, huollot, renkaat (14kpl), polttoaineet ja vakuutukset. Huomioitavaa on myös se, että voittajalla on oikeus halutessaan myydä R5‐testi ja ‐kisapalkinto edelleen ja käyttää näin saadut rahat parhaaksi katsomallaan tavalla, mikä edistäisi paremmin hänen uraansa tai harrastustaan.

PRINTSPORT JUNIOR CUP 2020 SARJATILANNE 2/5 OSAKILPAILUA:
Henri Hokkala, Peugeot 208 R2, 40 pistettä
Heikki Koski-Lammi, Citroen C2 R2, 19 pistettä
Roope Korhonen, Citroen C2R2, 16 pistettä
Kalle Markkanen, Peugeot 208 R2, 9 pistettä
Joonas Huovinen, Peugeot 208 R2, 5 pistettä
Niko Patajoki, Citroen C2 R2, 1 piste
Toni Tuominen, Peugeot 208 R2, 0 pistettä

Henri Hokkala SM Vaakuna rallin toinen – Siirtyi Printsport Junior Cupin johtoon

(Teksti: HokkalaRacing tiedotus)

Autoliitto Jyväskylän Henri Hokkala yhdessä kartanlukijansa Petäjäveden Urheiluautoilijoiden Kimmo Pahkalan kanssa kiirehtivät SM3-luokan toiseksi nopeimmin vaativalla Mikkelin SM osakilpailun reitillä. 9 erikoiskokeen ralli alkoi perjantai iltana Mikkelin raviradalta, jossa autokunta kirjautti heti 1.1 sekunnin pohja-ajan. Kellotus oli Henrin ensimmäinen voitettu yleisö erikoiskoe. -Yllättävän hyvä startti kilpailuun vaikka ei oikein auto irronnutkaan viivalta, normaalisti pösön vahvuudet eivät ole ihan parhaimmat tämmöisiin yleisöpyörityksiin. Saimme mahdollisuuden ajaa hyvän rengastestin ennen kilpailua ja hieman muutettiin alustan säätöjä, jotka toivat lisää varmuutta ajamiseen, Hokkala raportoi iltahuollon yhteydessä. Lauantaina starttasi lauhtuneessa säässä, edessä 8 vaativaa pikataivalta. Alkulenkki ei ollut paras mahdollinen, kolmos erikoiskokeella sattunut suma ja siitä seurannut laskennallinen aika tiputtivat entisestään miehistöä kärkikamppailusta. Pitkän päivän tarkasti ajanut Hokkala oli lopulta SM3 luokan toinen ja nopein maaliin tullut Printsport Junior Cupin kilpailija. -Voittoa lähdettiin hakemaan, mutta tänään tällä yrkällä ei ollut mahdollisuuksia ajaa voitosta. Pienillä teillä oli paikoin kivikkoista ja kierreltiin ehkä vähän liiankin varovasti muiden oikomia sisäreunoja. Auton kanssa myös vielä jonkun verran tekemistä, mikäli hallitusti halutaan nostaa vauhtia. Tänään fiksua suorittamista ja täten saatiin lopulta tärkeät pisteet jatkoa ajatellen niin SM kuin Junnu Cupin osalta.

SM Vaakuna rallin SM3 kärkikolmikko:

1. Joona Lauri            Ford Fiesta R2                1:08:52,8

2. Hokkala Henri       Peugeot 208 R2              1:09:29,3           +36,5

3. Luhtaniemi Jani     Ford Fiesta R2                 1:10:37,8           +1:45,0

Printsport Junior Cupin pistetilanne:

Hokkala Henri              21p
Korhonen Roope          10p
Markkanen Kalle            8p
Koski-Lammi Heikki      6p
Huovinen Joonas           0p
Tuominen Toni               0p

Henri Hokkalan Sosiaalinen media:

Youtube:   @hokkalaracing

Facebook: @hokkalaracing

Instagram: @hokkalaracing

Jyväskyläläinen ralliautoilija Henri Hokkala ajoi tällä kaudella kolmannen suomenmestaruus mitalinsa rallin parissa

Viime vuoden Tulevaisuuden Tähti -kisan voittaja aloitti kautensa Peurunka Rallin komealla voitolla. Rallin SM sarjaan startattiin vasta sarjan toisesta osakilpailussa. Suoritus oli testi kilometreihin nähden vakuuttuva, ja Henri yhdessä kartanlukijansa Kimmo Pahkalan kanssa olivat kisan ja SM3 luokan toisiksi nopein pari. Kilpailun jälkeen jälkikatsastuksessa R2 luokan Peugeotissa ilmenneiden epäselvyyksien takia kilpailijaparin suoritus kuitenkin hylättii.
Talvikausi päättyi Joensuussa jossa koettiin jälleen epäonnekkaita hetkiä kun kisan johtoasema vaihtui viimeisellä metsä erikoiskokeella jälleen toiseen sijaan auton haukatessa penkka kosketuksesta lunta ilmanputsariin.

Kesäkaudelle lähdettiin hieman yllättäen kaukaa kärjen takaa, eron ollessa yli 30 pistettä. Riihimäki rallissa raskas sateinen keli verotti hieman auton tehoja mutta kaksikko saavutti maalin ja neljänneksi korkeimmat sarjapisteet. Seuraavana vuorossa ollut Pohjanmaa ralli oli yhtä vauhdin juhlaa. Nopeilla teillä ajetussa kilpailussa käytiin huikea voittotaistelu, joka tällä kertaa päättyi 4 sekunnin erolla jälleen hopea sijaan kovasta loppukiristä huolimatta.

Kilpailukausi jatkui onnistuneesti elokuussa kun Henri kävi voittamassa Mänttä rallin treenikilpailuna. Liekö tällä ollut vaikutusta asiaan kun seuraavasta sarjan osakilpailusta Laitilan SM rallista tuli lopulta kovan taistelun päätteeksi voitto ja täydet sarjapisteet. Syyskaudella loistavassa vauhdissa ollut Henri oli pedannu vaikeasta talvikaudestaan huolimatta hyvät lähtökohdat kauden finaaliin, Salo-Turku SM ralliin. Rallin ennakkotesteissä dramatiikalta ei kuitenkaan vältytty, kun neljä päivää ennen kisaan lähtöä auton raidetanko antautui kovasta vauhdista ja auto ajautui ulostieltä vaurioituen pahoin. Tiimi teki rajusti töitä auton eteen, ja talkoiden lopputuloksena turussa komeili fiksattu, ehjä peugeotti. Ralli alkoi hyvin perjantain pimeydessä, josta yö tauolle tultiin luokan toiselta sijalta. Lauantaiaamun pätkiltä kantautui huonoja uutisia kun voittotaistelussa ollut kaksikko ilmoitti että ulosajon jälkeen auton nokalle siirretty varamoottori oli alkanut pehmetä. Päivä taisteltiin Henrimäiseen tyyliin maaliin ja sija riitti pienen pettymyksen jälkeen suomenmestaruus pronssiin.
Kausi oli vauhdillisesti yksi uran parhaista, mutta lajiin kuuluvat ongelmat ja epäonni haittasivat tällä kaudella aika vahvasti suorittamista. Mutta kuljettajan sanoin, SM mitali on aina SM mitali.

Henri Hokkalasta AL-Sport vuoden autourheilija ja Autoliiton kummikuljettaja

Henri Hokkalasta AL-Sport vuoden autourheilija ja Autoliiton kummikuljettaja

Autoliitto Tikkakoskea edustava ralliautoilija Henri Hokkala kruunattiin AL-Sport vuoden 2018 autourheilijaksi Autoliiton 100v juhlassa, Laajavuoressa.  Samalla julkaistiin kummikuljettaja sopimus, joka kattaa vuoden 2019.

Rallin SM-sarja 2019

Nykyään palokkalainen Henri ajaa tälläkin kaudella Rallin SM sarjaa yhdessä kartanlukijansa Kimmo Pahkalan kanssa. Kauden komeasti Peurunka rallin ylivoimaisella voitolla aloittanut Henri ei startannut tänä vuonna kauden ensimmäiseen sarjaosakilpailuun, Arctic Lapland ralliin, vaan sarja alkoi vasta toisesta osakilpailusta Kouvolasta. Kouvolassa Hokkala oli varmalla ajolla SM3 luokan toiseksi nopein kilpailija, mutta jälkikatsastuksessa ilmenneet kyseenalaiset ongelmat auton akun kanssa johtivat hylkäykseen ja pistetili jäi avaamatta.
Joensuun SM ralli päätti talvikauden, jossa hyvässä vauhdissa koko talven ollut Henri yritti saada viimein myös pistetilin auki. Se oli onnistua lähes täydellisesti, kunnes kaksi erikoiskoetta ennen maalia Peugeotin konehuone haukkasi penkka kosketuksessa lunta konepellin alle, sähköt eivät siitä tykänneet ja auto alkoi pätkiä. Rallia johtanut Hokkala joutui tyytymään hopea sijaan vain 6,3 sekunttia voittajasta jääneenä. Koko talvikauden erinomaisessa vauhdissa ollut palokkalainen on osoittanut pystyvänsä taistelemaan joka kilpailussa voitosta, joten toukokuun lopussa alkavasta kesäkaudesta on tulossa erittäin mielenkiintoinen.

Seuraa autourheilijaa sosiaalisessa mediassa @Hokkalaracing.