Valtteri Koski
Valtteri Koski on valittu Autoliiton kummikuljettajaksi vuodelle 2023.
Olen 20- vuotias ja työskentelen kotona perheyrityksessämme Kauhavan Kortesjärvellä kuorma-auton kuljettajana. Harrastuksiini kuuluu moottoriurheilu laidasta laitaan ja erilainen liikunta vapaa-ajalla.
Olen autourheilussa saavuttanut yhteensä neljä SM mitalia ensin crosskarteissa ja myöhemmin rallista nuorten luokassa. Lisäksi jokkiksessa olen saavuttanut A-finaalipaikkoja arvokisoissa. Kirkkain mitali vielä puuttuu ja sitä lähdetäänkin tavoittelemaan nyt minulle uuden lajin eli SM rallisprintin puolelta. Autona minulla on V1600 luokan Ford Fiesta. Olin myös AL-Sport kummikuljettajana kaudella 2021.
Päätavoite on vielä rallin SM sarjassa tulevaisuudessa mutta tänä vuonna lähdetään hakemaan lisää kokemusta nuotituksesta pienemmissä ralleissa, rallisprintistä vähän erilaista ajokokemusta ja tietysti parasta mahdollista sijoitusta joka kilpailussa.
Valtterin kausi 2023
Sorakausi
Sorakausi aloitettiin 26.8. Ylistarossa MRF Rallisprintillä. Tämä toimi hyvänä testikisana tulevia SM kisoja varten. Kilpailu osui nappiin ja tuntuma soralla löytyi heti. Molemmille kierroksille luokan nopein kellotus ja lopullinen tulos oli reilu 5 sekuntia muita nopeampi.
Tästä luottavaisena kohti Säkylää 9.9. Transport Hosike SM Rallisprinttiin.
Ensimmäiselle kierrokselle lähdin heti yrittämään hyvää aikaa sekä tuntumaa rataan ja se onnistuikin, 2 sekunnin luokkapohjat.
Toinen kierros ei onnistunut suhteessa niin hyvin, kuin ensimmäinen. Pieniä virheitä tuli muutama ja vaikka aika parantui, niin parantui myös muilla. Heikkinen onnistui tykittämään melko kovan ajan ja siihen ei ollut muilla asiaa. Jäin toiseksi n. 3,5 sekunnin erolla.
Pistetilanne kuitenkin säilyi jännittävänä vaikka junioreiden puolella kultaan mahdollisuudet hupenivatkin.
Viimeinen koitos käytiin Leppävirralla Deekax- SM Rallisprintissä.
Sateen uhka oli kokoajan läsnä joten heti ensimmäisellä kierroksella piti olla hereillä. Se onnistui omasta mielestä hyvin, mutta kilpakumppani oli vaivaiset 0,21 sekuntia ripeämpi.
Kuinka ollakkaan toiselle kierrokselle siirryttäessä tuli lyhyt kestoinen mutta aika kova sadekuuro. Ajaessa tuntui, että pito ei huonontunut merkittävästi mutta ajat eivät silti parantuneet kellään ensimmäisten joukossa. Ensimmäisen kierroksen ajat jäivät voimaan ja tuloksena toinen sija.
Tämän jälkeen saimme vielä jännittää muiden suorituksia ja kisan loputtua oli juhlan paikka, sillä kausi päättyi rallisprintin junioreiden hopeamitaliin ja 2-vetoisten pronssimitaliin!
On ollut taas kunnia toimia AL-Sportin kummikuljettajana ja edustaa kilpailuissa. Valtavan iso kiitos tuesta AL-Sport!
Kuvat alla:
- Kuva: Loudlifemedia/AKK
- Kuva Janette Taskinen/AKK
Asfalttisprint
Asfalttisprintit on nyt saatu tältä kesää pakettiin.
Asfalttikisat aloitettiin heti lumien lähdettyä Kemorasta 23.4.2023 harrastesprintissä. Tuloksia oli huono verrata, kun muut luokassa ajoivat slickseillä ja itse hain kokemusta sorarallirenkailla, koska SM sarjassa V1600 luokassa pitää kilpailla sorarenkailla. Tuloksena 13/18.
Seuraavaksi siirryttiin Mikkeliin SM osakilpailuun 6.5.2023
Ensimmäinen kierros sujui hyvin ja tuloksena luokkapohjat parin sekunnin turvin. Tästä huolimatta tuntui, että vielä on varaa parantaa. Toisella kierroksella aika paranikin reilun sekunnin, vaan niin paranti kilpakumppanikin. Tuloksena toinen sija harmittavan pienellä 0.1 sekunnin erolla.
Junioreiden SM pisteissä nousin kuitenkin kolmanneksi.
Kesäkauden toinen SM osakilpailu ajettiin Tahkolla. Rata oli haastava ja tekninen. Asfaltti on minulle pintana mieluinen, joten päätin ottaa korotetut 1,5 kertaiset pisteet tähän kilpailuun.
Ensimmäisen kierroksen kellotus oli luokan toiseksi nopein 0.11 sekunnin erolla. Toisella laitoin kaikki peliin ja aika parani vajaalla parilla sekunnilla. Ikävä kyllä taas voitto jäi todella pienestä kiinni. Tuloksena luokan toinen 0.7 sekunnin erolla voittajaan.
Nousin 2-vetoisten SM sarjassa neljänneksi ja junioreissa toiseksi, eli kaikki on vielä auki kauden kahdessa viimeisessä kilpailussa.
Sorakausi starttaa 9.9. Säkylässä. Yritetään sitä ennen päästä joku testikisa ajamaan alle.
Kuvat alla: Janette Taskinen
Rallisprint Laukaa
Laukaalla ajettiin toinen rallisprint SM osakilpailu 12.3. 2023
MM-rallistakin tuttu Ruuhimäen ympäristössä ajettava reitti oli hieno ja kelikin suosi.
Ensimmäisen kierroksen aika oli yllätys, vain 0.19 sekuntia pohjista vaikka tein useamman virheen. Toisella kierroksella kilpakumppani nostettiin suoraan eteeni ja jouduin melkein pysähtymään. Onneksi sain uusia kierroksen.
Uusintakierros tuli mielestäni puhtaasti, mutta harmittavan pienestä se jäi kiinni. Toinen sija 0.02 sekunnin erolla voittajaan.
Talvikausi on ollut opettavainen lajin haastavuudesta. Yhtäkään virhettä ei kärsi tulla varsinkaan näillä autoilla ja erot ovat tosi pieniä.
Tästä hyvillä mielin toukokuun alussa ajettavaan Mikkelin SM sprinttiin joka ajetaan asfaltilla.
Kuvat alla: Jari Niskanen
MSP SM Rallisprint
Rallisprintin SM kausi avattiin 18.2. Oulussa MSP SM rallisprintissä legendaarisella Sangin pätkällä. Tämä oli minun uran ensimmäinen rallisprintti. Lunta satoi pitkin päivää mutta pito oli silti tasainen kun vain malttoi pysyä urassa.
Ensimmäinen kierros meni ihan hyvin vaikka kaikki paukut eivät olleet vielä pelissä. Tarkoitus oli tutustua rataan ensin hieman tunnustellen. Jaettu luokan toinen sija ja kärkimieheen eroa 1,46 sekuntia.
Lumisade hieman yltyi tauolla ja aluksi näytti, ettei ajat parane toisella kierroksella. Onnistuin kuitenkin parantamaan hieman aikaa vaikka kierros ei mennyt suunnitelmien mukaan. Pari isompaa luisua tuli josta ei kello tykännyt. Tämä riitti silti luokan toiseen sijaan 0,46 sekuntia voittajasta Kasperi Heikkisestä.
Tämä toi hyvät SM pisteet kauden avauksesta ja opetti heti lajin armottomuudesta. Erot ovat pieniä ja ajon täytyy onnistua täydellisesti jos voittoon mielii mutta olen tyytyväinen avaukseen.
Tästä hyvällä mielellä Laukaalle 12.3. seuraavaan SM osakilpailuun.
Harrasteralli
Kausi on saatu tälle talvea käyntiin ja EK kilometrejä on tullut kiitettävästi. Tuloksiin ollaan myös tyytyväisiä.
Kausi alkoi 7.1. Piippolan harrasterallista, joka oli ensimmäinen kilpailuni Fiestalla talvella. Autoon löytyi luotto nopeasti ja kotiin tuomisina oli V1600 nuottiluokan toinen sija. Nuottia tarjoili AL- Härmän Jani Pohto.
Seuraava kilpailu oli 28.1. Keuruulla, joka oli harrasterallisarjan toinen osakilpailu. Tiet olivat hienoja ja luottoa ajamiseen löytyi taas lisää. Sijoituksena V1600 nuottiluokan voitto Jani Pohdon kanssa.
Kävimme myös Kaustisilla 4.2. ajamassa R-Rallicupin osakilpailussa. Kisa oli lähietuinen, sillä matkaa kisapaikalle oli vain 50km. Nuottia luki tällä kertaa Arto Ala-Kokkila. Onnistuimme olemaan kiireisin V1600 auto koko kisassa ja tästä saimme vielä erikoispalkinnot luokkavoiton lisäksi.
Viimeisin kilpailu ajettiin Tuurissa 11.2. joka oli F-Cupin osakilpailu. Osallistujia oli luokassa minun ja Pohdon lisäksi valitettavasti vain yksi kuljettajapari, mutta onnistuimme kasvattamaan eron maaliin tullessa reilu minuuttiin. Ajat olivat ihan vertailukelpoisia myös tehokkaampiin autoihin verrattuna, joten vauhtiin voi olla tyytyväinen.
Seuraavaksi olisi vuorossa Rallisprintin SM avaus Oulussa Sanginjoella 18.2. Onneksi meidän luokkaan saatiin täysi lähtijämäärä, joten mitalijahtiin lähdetään täysillä!
Race terveisin,
Valtteri Koski
AL-Sport Kummikuljettaja