Joona Häyrinen | Autoliitto

(kuva ylhäällä: Toni Ollikainen)

 

JOONAN KAUSI 2019

 

PAKOPUTKIHUOLTO A. ANTTILA SM-RALLISPRINT ANJALANKOSKI 6.10.2019

Anjalankoskella oli päätöskisa osaltani tällä kaudella. Olen kisannut siellä parikin kertaa aiemmin ja tälle vuodelle rataa oli muutettu edelliskerroista. Suurimmaksi osaksi rata oli uutta pätkää, alkuosa oli uutta ja loppuosa oli entinen keskipätkä. Pituudeltaan rata oli viitisen kilometriä, soraista kylätietä. Varikolta lähtöpaikalle oli noin kymmenen kilometriä. Niinpä tutustumiskierroksella oli kuljetus varikolta lähtöpaikalle kuskeille ja pyörille. Rata oli nopea pitkine suorineen, joten Impin välitykset eivät taaskaan oikein riittäneet. Muuten ajo sujui mukavasti ilman ongelmia ja sijoituin luokassani toiseksi. SM-sarjassa sijoitukseni oli 11. kaikissa junioreissa, pari kisaa jäi ajamatta tekniikkamurheiden takia. Muuten kausi oli nousujohteinen, kevättalven kilpurin vaihdon jälkeen auton luotettavuus on parantunut ja ajo sujunut, kunhan vain saisimme lisää vauhtia suoranopeuksiin. Nyt alkaa talvitauko ja mietitään miten tästä eteenpäin. Hyvää talven odotusta.

 

AUTONPÄIVÄN TAPAHTUMA IDEAPARK LEMPÄÄLÄ 7.9.2019 JA RUOVESI SM-RALLISPRINT 14.9.2019

Kahtena viikonloppuna peräkkäin käänsimme auton keulan kohti Hämettä. Edellisenä viikonloppuna esittelin kilpa-autoani AL:n Auton Päivän tapahtumassa Lempäälän Ideaparkissa. Lähdimme matkaan ennen kukonlaulua kolmen maissa aamuyöllä. Tapahtuma alkoi 10.00 ja päivän aikaan oli muutakin toimintaa Auton Päivään liittyen. Kilpuriin tutustujia kävi tasaisesti päivän aikana, lapsiperheitä ja vanhempia autourheilusta kiinnostuneita henkilöitä, joilla oli omakohtaisia muistoja Sunbeam Impin suuruuden ajoilta 1970-ja 80-luvuilta. Kuulimme monia mukavia tarinoita automerkin siviili-ja kilpa-autoiluhistoriasta. Lapset saivat kokeilla millaista on istua oikean kilpurin sisällä ja nähdä millaisia jännittäviä nappuloita oli kojelaudassa. Päivä meni nopeasti ja 17.00 lastasimme auton kyytiin ja lähdimme kotimatkalle.
Lauantaina 14.syyskuuta oli rallisprintin SM- osakilpailu Ruovedellä, sorakisa tällä kertaa. Paikkakunta ja rata olivat minulle aivan uusi tuttavuus. Jo tutustuessani pyöräillen neljän ja puolen kilometrin rataan huomasin, että tänään ei ole minun päiväni. Impin välitykset eivät tulisi riittämään pitkillä suorilla ja rata oli pitkiä suoria suurimmalta osaltaan. Niinpä itse kisassa rajoitin löi vastaan jo suoran alussa nopeuden ollessa 140km/h ja lopun suoraa ”köröttelinkin” tasakaasulla. Eipä siinä kilpailumielessä ollut mitään tehtävissä. Sijoitukseni omassa luokassani oli kolmas. Niinpä päivä meni ulkoilun ja kuntoilun merkeissä. Siirtymät olivat täällä poikkeuksellisen pitkiä, joten tutustumislenkille pyörällä tuli mittaa noin kahdeksan kilometriä ja useampi kerta tuli kierrettyä. Positiivistä tietysti, että auto säilyi ajokuntoisena viimeiseen SM-osakilpailuun Anjalankoskelle lokakuun alussa.

 

TENGTOOLS RALLISPRINT KITEE 24.8.2019

Jo toinen peräkkäinen voitokas viikonloppu, tällä kertaa sorakisassa Kiteellä. Tähän kisaan lähdin aivan eri fiiliksillä kuin edelliseen kisaan. Silloin auto toimi moitteettomasti ja oli jouheva ajettava, mikä tuntui uskomattomalta pitkä epäonnisen kauden jälkeen.

Kiteen rata ei ole muuttunut vuosien varrella. Se on melko tasainen, yksi kunnon hyppyri on keskivaiheilla. Kaarteet ovat loivia, yhtä kiperämpää mutkaa lukuun ottamatta. Pituutta radalla on nelisen kilometriä ja ajamme kolme kierrosta. Keskinopeudeksi tuli noin 80km/h. Tutustuin rataan polkupyörällä ajaen sen kaksi kertaa läpi.  Kisan aikana satoi ajoittain kastellen radan, niinpä ajoin voitokkaan aikani ensimmäisellä kierroksella, enkä saanut enää parannettua aikaani. Tämä rata oli mukava ajettava, sopivasti tekninen ja Impin tehotkin riittivät hyvin. Nämä kansalliset kilpailut ovat minulle tärkeitä harjoittelun ja auton säätöjen testaamisen kannalta sm- kisoja varten.

 

TUUSNIEMISPRINT 10.8.2019

Pitkältä tuntuvan tauon jälkeen oli mukava taas päästä kisaamaan ja tapaamaan tuttuja varikolle Tuusniemen asfalttirallisprinttiin. Alkukesä on mennyt tuskaillessa Impin ongelmien kanssa ja pari suunniteltua kisaakin on siitä syystä jäänyt pois. Viimeisimmän kisan jälkeen Impin takaraideväliä levennettiin joka auttoi siihen, että auto on vakaampi mutkissa eikä kallistele. Myös huippunopeus nousi. Testiajoissa olen myös saanut parempaa tuntumaa Impin omanlaisiinsa jarruihin.
Tuusniemi on tuttu rata entuudestaan, tänä vuonna siitä oli kuitenkin jätetty pari shikaania pois, joten se oli todella nopea rata, keskinopeus melkein 100km/h. Pituutta oli 2.1km, lähtö Tuusniemen keskustasta ja siitä omakotitaloalueelle ja takaisin keskustaan. Viimeksi tämä radan nopeampi versio oli käytössä noin kymmenen vuotta sitten ja olin silloin kannustamassa kun isäni kilpaili Lancia Delta Integralella.
Ensimmäinen kierros oli taas totuttelua rataan ja ajamiseen tauon jälkeen. Olin nyt suhteellisen tyytyväinen autoon sekä omaan ajamiseeni, ei tullut suurempia ajovirheitä. Kisaan en lähtenyt suurin odotuksin, koska auton ongelmat olivat aiheuttaneet niin paljon päänvaivaa huoltotiimille ja itsekin meinasin heittää jo hanskat kokonaan tiskiin. Voitin kuitenkin oman luokkani tässä kilpailussa selvällä erolla seuraavaan. Ja innostus nousi taas nollasta melkein sataan.

RAAHE 25-26.5 2019

Tähänkin viikonloppuun sisältyi kaksi osakilpailua, lauantaina rallisprintin SM-osakilpailu ja molempina päivinä Japan Motors Cupin osakilpailu. Raahen radan pituus oli n. kolme kilometriä, se oli kiharainen, tasamaastoinen ja sisälsi kaksi pidempää suoraa. Radan alkuosuus kulki lähiökaduilla ja loppuosa teollisuusalueella. Sunnuntaipäivälle alkuosa oli muutettu, muuten se oli sama rata kuin lauantaina. Ennen tätä kisaa Imppiin vaihdettiin uudet laakerit ja vetoakselin ulompi murrosnivel ed. kisassa rikkoutuneiden tilalle.
Lauantaipäivän ensimmäinen kierros venyi kolme tuntiseksi. Rata oli kostea ja sataa tihuutti, mutta ajettiin vielä slickseillä.  Oli kuitenkin sen verran liukasta, että kaarteissa olevat paalit saivat hippoja ja niitä jouduttiin asettelemaan usein takaisin paikoilleen. Itsekin jouduin ajamaan liukkauden huomioon ottaen ja loppukierroksesta alkoivat jarrut taas hävitä, niinpä ajoin loppuun käsijarrulla kikkaillen. Sade koveni niin että tauolla vaihdoimme sadekelin renkaat alle. Niillä ajettaessa ei yleensä paranna aikaa slickseihin verrattuna, joten emme tuhlanneet aikaa säätöjen muuttamiseen. No se kostautui siten että auto puski ja aliohjautui. Tiedämmepä tämän seuraavalla kerralla. Sunnuntaina ei satanut. Ensimmäisellä kierroksella rata oli vielä hiukan kostea ja jarrutkin temppuilivat edelleen. Kierrosten välissä ilmasimme ne ja ne toimivatkin vähän paremmin, mutta ei niihin voinut luottaa kuitenkaan täydellisesti. Toisella kierroksella kolmannessa loivasti kiristyvässä mutkassa Imppi kallistui kahdelle pyörälle, vastaliikkeellä sain sen kuitenkin takaisin. 
Yrityksen ja erehdyksen kautta meni tämä viikonloppu, enkä tietenkään ole tyytyväinen. Seuraavaan kisaan, joka on kesäkuun puolivälissä, on taas ajatus- ja puhdetöitä tiedossa.
 

LSK BUSINESS PARK SM-ASFALTTISPRINT KAUHAVA 11.5.2019

Kauhavan kilpailuviikonloppu alkoi lauantaiaamuna kolmen aikaan aamuyöstä, kun aloitimme neljän tunnin ajomatkan kohti Kauhavaa. Tänä viikonloppuna tehtiin rallisprintin lajihistoriaa, kun kaksi eri sarjaa ajaa samassa kilpailussa omista pisteistään. Lauantaina oli SM-osakilpailu ja  uuden asfalttisarjan Japan Motors cupin osakilpailu. Sunnuntaina ajettiin Japan Motors cupin osakilpailu vastakkaiseen ajosuuntaan. Osallistuin molempiin kilpailuihin. Säätietoja olimme seuranneet tarkkaan pitkin viikkoa, koska ennusteet olivat epävarmoja, mutta sadetta oli kuitenkin luvassa jompanakumpana päivänä. Lauantaina oli kylmää ilma, mutta ei kuitenkaan satanut.

Kolmen kilometrin pituinen rata oli entisen lentosotakoulun alueella. Se oli pääosin kiharainen, yksi pidempi suora. Tutustuin rataan pyöräillen sen kolme kertaa läpi. Tähän kilpailuun oli Impiin vaihdettu asfalttialusta, jouset ja iskarit. Olin käynyt kerran kokeilemassa tätä settiä Kuopiossa Heinijoen radalla ja auto oli ok. Muusta ei voinut tietää kun nämä radat olivat niin erilaiset. Ensimmäinen kierros oli tuntuman ottamista autoon, koska ajoin ensimmäisen kerran varsinaista kisaa Impillä. Kierroksen lopussa jarrut heikkenivät enkä voinut ajaa loppuun täysipainoisesti. Tauolla ilmasimme jarrut. Toisella kierroksella pääsin kolmanteen mutkaan, kun vakionopeusnivel katkesi hypyissä. Kilpailu päättyi tältä erää tähän, mutta sijoituin kuitenkin kolmanneksi luokassani ensimmäisen kierroksen ajalla. Meillä oli mukana vara niveliä, joten alkoi kuumeinen vaihtourakka. Siihen saimme apua kisakavereilta työkalujen ja neuvojen muodossa. Kun nivel oli saatu vaihdettua, huomasimme että pyörän laakerissakin oli vikaa. Se oli ilmeisesti vioittunut jo ensimmäisellä kierroksella, emme osanneet tutkia sitä tauolla ja se vioitti vakionopeusnivelen. Laakereita meillä ei ollut mukana, emmekä saaneet hankittua niitä mistään, joten jouduin perumaan sunnuntain kisaan osallistumisen. No sunnuntaina olikin kurja ilma, satoi vettä ja oli koleaa. Yövyimme kuitenkin Kauhavalla ja lähdimme sunnuntaiaamuna kotia kohti. Harmittamaan jäi tietenkin, kun en päässyt toiselle kierrokselle parantamaan aikaani.

(kuva: Reijo Kärkkäinen)

(kuva: Reijo Kärkkäinen)

 

AL 100  JUHLALIITTOPÄIVÄT, JYVÄSKYLÄ 13.-14.4.2019

(kuva: Juha Lamberg)

 

XXIX KIPARI SPRINT RAUTAVAARA 17.3.2019

Rautavaaralle lähdettiin ajamaan sakeassa räntäsateessa ja sadetta riittikin koko päivän ajaksi. Kisarata oli ulkoilualueella tasaisessa maastossa ja pituudeltaan noin kaksi kilometriä. Radalla oli pääosin ysikymppisiä mutkia, muutama tiukempikin kurvi oli. Radan pohja oli todella sohjoinen ja myllääntyi kisan aikana lisää. Useat kuskit valittelivatkin ongelmista rengaspidon kanssa.

Enpä malttanutkaan odottaa kesää ja asfalttia päästäkseni kokeilemaan ”Punaista Paholaistani” Sunbeam Impiä tositoimissa, vaan halusin lähteä sillä  tähän kisaan. Kilpuri olikin aika valmiissa kisakunnossa, vaati vain pientä fiksausta . Kävimme kuitenkin edellisenä päivänä vielä testaamassa alustaa mökkitiellä. Alusta toimi ja auto tuntui muutenkin hyvältä niin että eikun menoksi. Kisassa ajettiin tutut kaksi kierrosta. Ensimmäisellä kierroksella olin tyytyväinen autoon, alusta toimi hyvin ja voimaakin oli enempi kuin Starletissa, niin että vauhti oli kohdallaan. Enkä itsekään tehnyt ajovirheitä. Tauolla huomasimme, että auton mukana tulleet renkaat olivat aivan loppu. Lähdin kuitenkin toiselle kierrokselle, mutta en saanut parannettua aikaani pito-ongelmista johtuen. Sijoitukseni kuudes omassa luokassani. Päivästä jäi kuitenkin positiiviset  fiilikset. Lisää harjoitteluahan yhteistyön rakentaminen tämän uuden menopelin kanssa vaatii. Neuvoja ja vinkkejä sainkin jo entisiltä Imppi kuskeilta. Seuraavaksi olisi sitten Autoliiton 100-vuotisjuhla  Jyväskylän Laajavuoressa  13-14.4. Sitä odotellessa….

(kuva: Joonan arkisto)

 

JOUTSENLAMPI RALLI 16.2. 2019 JOUTSA

Tänään oli tavallista jännittävämpi kilpailupäivä tulossa suunnistaessamme aamulla kohti Joutsaa. Ajaisin elämäni ensimmäisen rallin, josta olin haaveillut jo pitkään. Olimme kartturini kanssa harjoitelleet tasan kerran, ajoimme silloin mökkitiepätkän kerran läpi. Kartturikseni on lupautunut Luostarisen Pinja, kartingia harrastava AL:n Varkauden osaston varapuheenjohtaja. Hänellekin kartturin pesti oli ensimmäinen. Ajoimme harrasterallin HR alle 1400cc/vakio alle 1600cc luokassa. Tässä luokassa kartturin tehtäviin kuuluu opastaa ek:iden lähtöpaikoille ja ilmoittaa vaaranpaikat tiekirjasta.

Joutsenlampirallin reitillä on vanhoja Suurajon erikoiskokeita ja lisäksi myös uusia osuuksia. Reitti koostuu kuudesta erikoiskokeesta, yhteispituudeltaan 75km. Erikoiskokeiden pituudet vaihtelivat 2.5km-23km välillä ja keskinopeus oli n. 70km/h  molemmin puolin. Ensimmäinen erikoiskoe oli pituudeltaan kaksi ja puoli kilometriä ja kulki ajoharjoitteluradalla ja oli tutusti rallisprinttipätkän oloinen. Se meni tunnustellessa yhteistyöhön ja kisaan. Toinen erikoiskoe oli rallin pisin, 23,5km ja oli muutenkin mielenkiintoinen, niin kuskille kuin kartturillekin. Toinen EK oli vauhdikas, voittajan tuntinopeus oli 97.3km/h, sekä mäkinen, jotkut alamäet todella jyrkkiä. Ek:n loppupuolella koneen lämmöt nousivat liian korkealle ja jäähdytinnesteet kiehuivat. Niinpä loppupätkän ajoin lämpöjä tarkkaillen. Kolmannelle erikoiskokeelle vaihdoimme uudet vedet juomapulloistamme ja lämmöt putosivatkin. Tämä EK oli 6.2km tarkasti ajettavaa syheröä. Jouduimme kuitenkin ajamaan pätkän ”puolikaasulla” läpi moottoria säästäen ja keskeyttämään kisan.

Tästä rallikokeilusta jäi kuitenkin hyvät fiilikset meille molemmille.  Yhteistyö sujui, vaikka molemmat ovatkin tottuneet ajamaan yksin. Huoltomiehelle kisa toi jännitystä tavallista enemmän, koska hän oli ”pimennossa” varikolla ja tietoa kisan kulusta tuli jälkeenpäin. Innostus päästä uudelleenkin kokeilemaan syttyi, mutta se edellyttäisi luotettavampaa kalustoa, johon taas tarvittaisiin suurempaa rahallista satsausta. Aika näyttää mihin rahkeet riittävät.

 

SKHNET SM-RALLISPRINT 3.2.2019 NILSIÄ

Sunnuntaille oli luvattu tosi huonoa ajokeliä, sankkaa lumisadetta, mutta onneksi kun aamulla lähdettiin  ajamaan Varkaudesta Nilsiää kohti sade ei ollut vielä ehtinyt meidän korkeudelle. Kilpailupaikalla kylmä tuuli puhalsi niin, että pakkanen tuntui huomattavasti mittarilukemaa purevammalta. Kilpailurata oli tällä kertaa kylätiellä. Pätkän pituus oli noin viisi kilometriä ja se ajettiin käännetyssä ajosuunnassa edelliseen kilpailuun verrattuna. Rata oli nopea, siinä oli pitkiä suoria, joilla voi ajaa viitos- tai kuutosvaihteella. Kiersin radan kertaalleen polkupyörällä ennen kilpailua, se sai riittää tällä kertaa hyisen sään takia. Monet kilpailijat olivat tulleet paikalle jo edellisenä päivänä , jotta ehtisivät tutusta rataan paremmin sen pituuden vuoksi.

Ensimmäinen kierros sujui hyvin kierroksen loppupuolelle saakka, kunnes kesken mutkan auton keula hyppäsi urasta pois ja sitten mentiin lumihankeen ojan pohjalle ja siihen jäätiin. Tauolla, kun saimme auton takaisin varikolle, puhdistaessamme moottoritilaa ja vanteita lumesta  huomasimme, että pyörien aurauskulmat olivat menneet vinksallleen. Emme kuitenkaan ehtineet tehdä niille mitään ennen toisen kierroksen alkua. Niinpä jouduin ajamaan varovaisemmin, koska auto ei ollut aivan kunnossa ja tietysti edellisen kierroksen ulosajokin vaikutti ajamiseen. Sijoitukseni oli kolmas omassa luokassani. Aikaani en ollut tyytyväinen, koska ei tullut täysipainoisia kierroksia. Myöskään Toyota Starletin voima ei ollut riittävä näin nopealle radalle. Kotimatkalla ennustettu lumimyräkkä alkoi Siilinjärvellä, mutta onneksi matka oli lyhyt n. 100km ja meni hyvin.

 

LIPPOSEN OP TALVISPRINT RANTASALMI 6.1.2019 JA LAATTA&REMONTTI RALLISPRINT PIEKSÄMÄKI 20.1.2019

Kauden ensimmäiset kilpailut olivat junioreiden rallisprintin aluemestaruuskilpailut Rantasalmella ja Pieksämäellä, mukavasti naapuripitäjissä molemmat. Niinpä säästyimme pitkiltä ajomatkoilta tällä kertaa. Kumpanakin päivä oli kirpeä pakkaskeli, inhimilliset -10 ja -20 asteen lukemat mittarissa. Molemmat radat olivat moottoriurheilukeskuksessa ja noin kolme kilometriä pituudeltaan. Rantasalmella ajettiin kaksi ja Pieksänmäellä kolme kierrosta. Radan muodoltaankin molemmat olivat saman tyylisiä, mutkia sinne ja tänne sekä suoranpätkä. Rantasalmella auto toimi moitteettomasti ja kuskikin malttoi mielensä niin, että sai parannettua kierrosaikaansa 1.5 sekuntia. Pieksämäellä rataan oli tehty joitakin muutoksia viime vuoteen verrattuna ja saatu siitä entistä vauhdikkaampi. Niinpä kun autokin kulki hyvin, tuli yritettyä vähän liikaa ja tehtyä ajovirheitä ja niistä johtuen puskettua penkkoja  muutaman kerran. Se näkyi tietenkin kierrosajoissa. Rantasalmella olin 8. ja Pieksämäellä 7. omassa luokassani. Tänä talvena ei oman jääradan tekeminen ole oikein onnistunut jäiden heikkouden ja runsaan lumen- tulon vuoksi. Niinpä näissä kisoissa testattiin autoa ja harjoiteltiin tauon jälkeen. Nyt on auto testattu ja kuski päästellyt liiat ”höyryt ulos” SM-kauden avausta varten.

 

 

Joona on aloittanut autourheilun kartingin parista 5-vuotiaana innostuksesta ajamiseen. 16-vuotiaana hän siirtyi rallisprinttiin, ensin nuorten V 1600 luokkaan ja pari vuotta myöhemmin junioreihin alle 1400cc luokkaan. Siellä hän on ajanut Toyota Starletilla kesällä asfaltilla ja soralla sekä talvella lumella. Tähänastisia saavutuksia ovat kolme aluemestaruuspronssia, 9.sija junioreiden SM-sarjassa sekä kymmenkunta luokkavoittoa.

Joona on ollut muutaman vuoden aktiivisesti mukana Autoliiton Varkauden osaston toiminnassa. Hän on ollut mm. opastamassa lapsia ja nuoria karting autoilussa osaston järjestämissä tutustumistilaisuuksissa. Autoliiton kummikuljettaja Joona oli myös viime vuonna 2018. Joonan tiimin tärkeät tukihenkilöt ovat isä ja setä, jotka ovat itsekin ajaneet rallisprinttiä ja taitavat myös autojen tekniikkapuolen.

Viime vuoden alkukausi sujui hyvin sekä auton että ajamisen osalta, mutta loppukausi oli Joonalle pettymys kilpa-auton lukuisten tekniikkaongelmien vuoksi. Siitä huolimatta Joona sijoittui kolmanneksi kaakkois-Suomen aluemestaruussarjassa.

Kauden 2019 aikana Joonalla on suunnitelmissa kilpailla junioreiden SM –sarjaa rallisprintissä. Siihen kuuluu kaksi lumikisaa, Nilsiässä ja Mikkelissä, kaksi asfalttikisaa, Kauhavalla ja Raahessa ja kaksi sorakisaa Ruovedellä ja Kouvolassa.  Lisäksi kilpailukalenteriin kuuluu joitakin kansallisia kisoja. Talven aikana Joona on kunnostanut syksyllä hankkimaansa Sunbeam Impiä, jolla hänen on tarkoitus ajaa asfalttisarjaa.  Joona odottaa innolla tulevaa kautta ja varsinkin sitä, miten ”Sumpilla” pärjää asfaltilla.

 

Joonan kausi 2018

Deekax SM-Rallisprint Leppävirta 15.9

Tämän viikonlopun kisa ajettiin naapuripitäjässä Leppävirralla. Sadetta oli luvassa aamusta alkaen, mutta onneksi se alkoi vasta iltapäivällä toisella kierroksella. Rata oli Mustinmäen vanhanajan kylätiellä, noin 3km:n pätkä. Se oli mutkainen ja mäkinen, sai olla tarkkana koko ajan ja siksi olikin mielenkiintoinen ajettava. Edellisen kisan jälkeen autoon oli vaihdettu moottori ja perä.
Ensimmäisellä kierroksella sain ajaa niin lujaa, kun auto kulki vähän yli puoleen väliin rataa. Sitten oikean puolen etupyörän kääntövarsi petti ja menetin auton ohjauksen ja auto ajautui ojaan. Tauon aikana kilpuri hinattiin varikolle ja kyselimme kääntövartta tilalle, mutta sellaista ei löytynyt. Saimme kuitenkin entisen korjattua kilpakumppaneiden avustuksella, vaikka kiirettä pitikin ja pääsin ajamaan toiselle kierrokselle. Sade teki kuitenkin radasta liukkaan ja uriin kertyi vettä, kun tuulilasikin oli vielä kurainen, niin en saanut kovin kummoista aikaa.
Tiimin epäonni jatkui vielä toisella kierroksella. Serkkuni auto hyppäsi veden täyttämästä urasta ja ajautui ojaan, perän jäädessä osittain radalle. Takaa tulleen kuljettajan ajolinja meni leveäksi ja hän törmäsi serkkuni auton takakulmaan. Onneksi vain autot vaurioituivat. Peltitöitä tuli tällä reissulla molempiin tiimin autoihin. Omaan autooni täytyy uusia lisäksi kääntövarret ja tukivarsi ennen seuraavaa kisaa.

 

Viikonloppu 18-19.8 pitkästä aikaa autourheilun parissa 

                   
Lauantaina oli Autoliiton Varkauden osaston järjestämä Flying Finn-tapahtuma Varkauden moottoriurheilukeskuksessa. Lapset ja nuoret saivat ajaa kahdella Varkauden osaston kartingautolla Autoliiton karting harrastajien opastuksella. Minä olin myös neuvomassa ja auttamassa auton käsittelyssä nuoria ja innokkaita ajajia, joista kaikki taisivat olla tällä kertaa poikia. Kävijöitä oli mukavasti pitkin päivää ja ehkä saatiin jokunen uusi kartingin harrastaja joukkoomme.  

Sunnuntaina olin kilpailemassa Kuopion asfalttisprintissä Heinijoella. Rata on asfaltti-jokkisrata, pituudeltaan 900m ja se ajettiin kaksi ja puoli kertaa. Rata on vasemmalle kaartuva ja suhteellisen helppo ajettava, tulihan se tutuksi kun ajettiin monta kertaa läpi. Sade kasteli sen aamulla ennen kilpailua, niinpä se oli vielä kostea ensimmäisellä kierroksella, mutta kuivui toiselle ja kolmannelle kierrokselle. Kilpailun ajoin slickseillä. Kilpurina oli taas serkkuni auto, eikä siinä vaan ollut riittävästi tehoja tälle radalle, tiheämpi perä ja jäykempi alusta olisivat auttaneet asiaa. Renkaat pitivät hyvin, samoin vaihdelaatikko toimi moitteettomasti, siinäpä olivat plussat tällä kertaa. Sijoitukseni neljäs omassa luokassani.
Oman autoni korjausprojekti kevään jäljiltä on vielä aivan aluillaan. Mekaanikkomme ei ollut käytettävissä kesä aikaan ja hänen tutkittuaan viimein auton vikoja huomattiin, ettei niitä kannata korjata, vaan täytyy hankkia uusia osia. Hinta-laatusuhteeltaan sopivia on vaikea löytää ja se vie aikaa.

 

IKH Kauhajoen SM-Rallisprint 27.5.2018 

                                                                       
Tähän kilpailuun osallistuin yhdessä serkkuni Juuson kanssa hänen autollaan.Rata oli entuudestaan tuttu, mutta tällä autolla en ole ajanut aikaisemmin kesällä.3.2km pitkä asfalttirata sijaitsi teollisuusalueella ja sitä voi kuvailla;suora ja ysikymppimutka, suora ja ysikymppimutka jne., suoranopeus saattoi nousta melkein 150km/h.      
Ensimmäinen kierros oli totuttelua autoon, ajoin ensimmäisen kerran tällä autolla asfaltilla, olin kuitenkin tyytyväinen ajooni, sillä jäin serkkuni ajasta vain 2 sek.Toisella kierroksella parin mutkan jälkeen tunsin että jarruissa oli jotakin häikkää ja kierroksen lopussa sain painaa jarrupoljintaa pohjaan ilman että mitään tapahtui.Videoolla tämä näkyy tullessani vasemmalle kääntyvään shikaaniin, jarruta mutta vauhti ei hidastu.Ajattelin ensin ajaa suoraan ohi shikaanin, sitten kuitenkin käänsin vasemmalle ja selvisin kunnialla läpi. Maaliin tullessa täytyi ruveta jo ajoissa pumppailemaan ja vaihteilla jarruttelemaan, että sain pysäytettyä stop-merkille.Siinäpä se aika sitten tuhraantuikin, olin omassa luokassani 4/4.

Kerimaasprint 19.5.2018

Kerimaan rata on minulle tuttu,olen ajanut siellä useana vuonna.Se on pituudeltaan 2.5km,josta 800m on asfalttipinnalla.Rata oli ensimmäisellä kierroksella hyväkuntoinen, mutta toiselle kierrokselle varmaankin pehmeni,koska melkein kaikilla ajajilla aika huononi.
Lähtö oli asfaltilta ja oma lähtöni onnistui mielestäni alakanttiin.Sen jälkeen jatkettiin sorapinnalla ja siinä  olleet kolme tiukkaa käännöstä sujuivat hyvin.Ennen maaliviivaa oli vielä pätkä asfalttia.Jo lähdössä autoni tuntui vajaatehoiselta ja puolessa välissä kierrosta tehot putosivat lisää.Toiselle kierrokselle en lähtenyt ollenkaan, sillä kannentiiviste oli rikkoutunut. Siitä huolimatta jäin vain 4sek. kärjestä ajoissa tällä kierroksella.         
Tämä kausi on ollut epäonnisin kilpailu-urani aikana. Seuraavaan kilpailuun Kauhajoelle 27.5 lähden serkkuni kanssa samalla autolla, olenkin saanut siihen jo vähän tuntumaa ajettuani sillä Rovaniemellä maaliskuussa talvikelissä. Niinpä oman autoni tarkempaan tutkimiseen jää enemmän aikaa.                                                       

 

Kevään 2018 kuulumisia

Autoliitto Varkauden osaston järjestämä Vuoden turvallisin päivä-tapahtuma 12.5.2018.Tarkoituksena oli esitellä kilpailukalustoani, mutta Vihdissä edellisenä viikonloppuna autoni rikkoutui ja on edellen "pajalla" korjattavana. Niinpä kartingautoni oli esillä tapahtumassa ja itse kerroin AL-sportin kummikuljettaja- toiminnasta kävijöille. Samalla esittelin myös Autoliiton Varkauden osaston Flying Finn 100-hankkeen kautta saamaa 
kartingautoa, joka oli näytteillä ensimmäistä kertaa.Tänä keväänä Varkauden osasto aloittaa kartingjuniori kerhotoiminnan Varkauden Moottoriurheilukeskuksessa. Ilma suosi tänä vuonna tapahtumaa, aurinkoa 
ja lämpöä oli riitämiin ja kävijöitäkin tasaisesti.

Kesäkilpailukauteni oli tarkoitus aloittaa Vihdissä sm-rallisprintin osakilpailulla 6.5. Kilpuriin oli vaihdettu uusi moottori talvella ilmenneiden ongelmien takia. Vihti oli asfalttikisa,j oten asfalttialusta 
vaihdettiin alle. Se on matalampi ja jäykempi kuin sora-alusta.  Asfaltilla ajetaan slickseillä, jotka pitävät hyvin, joten soralla tarvittavaa joustoa  ja iskunvaimennuskykyä ei tarvita. Odotin innokkaasti pääsyä 
ajamaan tauon jälkeen, mutta.... Lähtöviivalle tultuani kytkintä nostaessani auto sammui, eikä lähtenyt enää käyntiin, takapyörät olivat jumissa ja minut hinattiin varikolle.Tässä vaiheessa pettymys oli suuri 
ja suututti kovasti kaiken tehdyn työn jälkeen. Kun kotona tutkimme, mistä vika johtui, ilmeni, että vaihdelaatikosta oli yksi pultti pudonnut ja jos tämä olisi tapahtunut ajan aikana koko vaihdelaatikko olisi tuhoutunut. Niin että onni onnettomuuudessa tällä kertaa.Yritämme saada auton kuntoon ensi viikonloppuun mennessä.  
Sora-alusta on vaihdettu asfaltti-alustan tilalle, sillä Savonlinnan kilpailu ajaetaan Kermaan lomakeskuksen alueella soralla.
Tällaista on autourheilu, ajettuihin kilpailuminuuteihin nähden "käsityötä" saa tehdä monin monin kertaisen määrän. Niinpä taloudellinen tuki, kuten tämän kummikuljettajuuden myötä saamani, on kullan arvoista.

SM-rallisprint Rovaniemi 10.3.2018

Kilpailumatka alkoi tänä viikonloppuna jo perjantaiaamuna, kun lähdimme lumipyryssä ajelemaan Varkaudesta kohti Rovaniemeä yöpyäksemme siellä 
ennen lauantain kilpailua. Kisassa ajoin tällä kertaa serkultani lainaamalla kalustolla, sillä emme ehtineet korjata viime kisassa ilmenneitä ongelmia omassa autossani.
Kilpailu ajettin Mäntyvaarassa, Artic Lapland Rallyn yleisöerikoiskokeella; raviradalla ja lähimaastossa. Rataan oli tehty joitain muutoksia ja ajosuunta vaihdettu, jotta se olisi tasapuolisempi 
kaikille kilpailijoille. Itse ajoin täällä ensimmäistä kertaa. Radan pituus oli 4,4km ja ajoimme kaksi kierrosta. Rata oli vaihteleva, oli pitkiä suoria ja loivia mutkia, joissa voi ajaa kaasu pohjassa, mutta myös 
hitaita, kiperiä mutkia.
Jos oli rata uusi minulle, niin oli autokin. En ole ajanut kyseisellä autolla kuin pienen  harjoituspätkän, joten kisassa ajo oli tuntuman hakemista tähän ajokkin. Olen kuitenkin tyytyväinen ajooni, en tehnyt suuria virheitä ja 
paransin aikaani toisella kierroksella. Sijoitukseni tänä viikonloppuna oli omassa 11 luokassani 2/4 ja juniorit 2-vetoiset- luokassa 12/30.

Seuraava kisani on 5.5 2018 SM-rallisprint Vihdissä. Tässä välissä on  tervetulluthuoltotauko niin autolle kuin kuskillekin, sillä  tämä talvikausi ollut kovin tiivis.

 

Idän metsäkone sprint Kitee 25.2.2018

Viime viikon aikana vaihdoimme kilpa-autoon uuden perän sekä suorakytkentä vaihdelaatikon, joka mahdollistaa vaihteiden vaihdon ilman kytkintä. Tekninen tieto ja taito sekä vuosikymmenten kokemus
kilpa-auton rakentamisessa on sedälläni, joka isäni sekä minun kanssani osallistui tähänkin projektiin.

Kiteen Aimo- monitoimikeskuksessa olevan radan pituus on hieman yli 4km ja se ajettiin kolme kertaa. Rata oli hyvässä kunnossa ja sopivan haastava ja mielenkiintoinen. Keskinopeudeksini radalla tuli 75km/h. Itse ajaminen
oli nyt luontevampaa ja auton kiihtyvyys parempi tehtyjen muutosten ansiosta. Aikanikin parani joka kierroksella. Pientä jännitystä aiheutti moottorin lämmön nousu korkealle kierrosten lopussa, vaikka olimme
vaihtaneet kannentiivisteen ennen viikonloppua. Iltatöitä on tiedossa, kun selvitämme, mitä asialle pitäisi tehdä ennen seuraavaa kisaa.

Tulospalvelusta jäi epävarma olo tällä kertaa, viralllisiin tuloksiin oli merkitty mm.1sek. kierrosaikoja, mitkä kyllä korjattiin lopulta. Oma sijoituksenikin muuttui monta kertaa, lopullisissa tuloksissa olin 6/12
omassa luokassani.
Tämä oli kuudes kilpailuviikonloppuni peräkkäin, nyt olisi kahden viikon tauko ja SM kilpailut Rovaniemellä 10.3.2018

 

Laukaan SM Rallisprint 11.2.2018

Laukaan sm rallisprint kilpailtiin osittain Ruuhimäessä Nesterallistakin tutulla erikoiskokeella. Kilpailuun osallistui 154 kilpailijaa, junioreihin 51 kilpailijaa ja luokassani 9 oli 18 osanottajaa.

Tänään ajettin kaksi kierrosta.Pyöräilin radan kertaalleen läpi ennen kilpailua. Rata on vaativa ja nopea, keskinopeus noin 80km tunnissa , sisältäen kolme "hyppyriäkin". Ensimmäiselle kierrokselle lähtöä jouduin odottelemaan kilpurissani noin puolitoista tuntia erään kuljettajan loukatessa itsensä hyppyrin ilmalennossa. Oma kierrokseni sujui suunnitelmien mukaan auton tehojen puitteissa.
Kuvassa (alla) näkyy Starletin n.20metrin hyppäys.
Ennen toista kierrosta jännitimme ehditäänkö sitä ajaa ollenkaan, koska iltapäivä jo pimentyi, eikä rallisprintissä käytetä valoja. Ehdin kuitenkin ajaa toisen kierroksen parantaen aikaani runsaalla 2:lla sekunnilla. Sitten tuli  uusi ulosajo joka keskeytti kilpailun, joten kilpailu lopetettiin kokonaan ja 25 kilpailijaa ei ehtinyt ajaa toista kierrosta ollenkaan. Radan vaativuutta kuvaa, että ulosajoja sattui useita edellämainittujen lisäksi.
Sijoitukseni; kaikki 2-vetoiset(yleiset ja juniorit) 63/114 , juniorit 30/51 ja omassa luokassa 11/18

(kuva: Juuso Kuhanen)

(kuva: Juuso Kuhanen)

 

Polaria Sprint 4.2.2018

Sunnuntai 4.2 2018 Polaria sprint Mäntyharju
Herätys oli klo 4.30 ja pakkasta ulkona -19 astetta, kun lähdimme ajamaan kilpailupaikalle.
Perillä tutustuin rataan (3km) sekä pyöräillen että kävellen  ja vaihdoimme myös kuulumisia kilpakumppaneiden kanssa kisan alkua odotellessa. Kisa sujui ongelmitta, aika parani jokaisella kolmella kierroksella.
Sijoitukseni oli 5/9 luokassani, harmittavat 0,05 sekuntia jäin  neljännestä sijasta. Oivalsimme taas hyviä uusia kehitysideoita kilpailukyvyn parantamiseksi, kun vain aika ja varat  riittäisivät.