Autoliiton lausunto matkailuautojen ajoneuvoveron korotusesityksestä

9.9.2024, klo 15.09

Autoliitto on antanut valtiovarainministeriölle lausunnon aiheesta luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi ajoneuvoverolain 11 §:n muuttamisesta.

Autoliitto kiittää mahdollisuudesta saada lausua tässä asiassa.

Hallituksen esitysluonnoksessa ehdotetaan, että matkailuautoilta kannettava ajoneuvoveron käyttövoimavero määräytyisi jatkossa muiden M1-luokan henkilöautojen käyttövoimaveroa vastaavalla tavalla. Tämä tarkoittaisi käyttövoimaveron yli kuusinkertaistamista nykyisestä 0,9 sentistä 5,5 senttiin päivässä jokaiselta kokonaismassan alkavalta sadalta kilogrammalta.

Keskimääräisen matkailuauton ajoneuvoveron käyttövoimavero nousisi noin 590 euroa vuodessa, jos matkailuauto pidetään liikennekäytössä koko vuoden. Jos matkailuauto on liikennekäytössä hallituksen esitysluonnoksessa arvioidun keskimääräisen ajan eli noin 190 päivää, korotuksen määrä olisi keskimäärin noin 310 euroa vuodessa.

Matkailuautot ovat käytännössä harrastusajoneuvoja, joiden ajoneuvoverorasitus on ajettua vuotuista kilometriä kohden jo nyt varsin suuri. Liikkuessaan matkailuautoilijat käyttävät kuitenkin palveluja, joiden tuottaminen voi olla joidenkin alueiden elinkeinoelämässä hyvinkin merkittävässä asemassa. Leirintäalueiden käytössä matkailuajoneuvojen merkitys on erityisen suuri.

Hallituksen esityksessä käyttövoimaveron rajun korottamisen vaikutusten arvioinnissa on runsaasti epävarmuutta. Arvioissa huomioidaan se, että matkailuajoneuvot ovat korotuksen jälkeen todennäköisesti pidempiä aikoja tai useammin poistettu liikennekäytöstä, mikä vähentää ajoneuvoveron perusveron kertymää hieman. Matkailuautojen ajoneuvotuoton lasketaan kuitenkin kasvavan noin 11 miljoonalla eurolla. Muutoksella ei arvioida olevan merkittäviä vaikutuksia kotimaiseen matkailuelinkeinoon. Vähäistä suurempia vaikutuksia arvellaan koituvan leirintäalueille ja matkailuautoja vuokraaville yrityksille.

Todellisuudessa kukaan ei voi tietää, kuinka näin merkittävä ajoneuvoveron korotus vaikuttaa matkailuautojen houkuttelevuuteen niin omistus- kuin vuokra-ajoneuvoina. Korotuksella tavoiteltu 11 miljoonan euron verotulon lisäys on kovin vaatimaton korotuksen yksittäisille kotitalouksille aiheuttamaan rasitukseen verrattuna. Hallituksen esityksessä todetaan veronkorotuksen olevan suhteellisen maltillinen muihin kustannuksiin verrattuna. Autoliiton mielestä jonkin veron tai hinnan kuusinkertaistamista ei voida kuitenkaan pitää maltillisena, vaan korotusta pitäisi vähintään lieventää tai porrastaa vaikutusten arvioimiseksi ja tarvittavien muutosten tekemiseksi nyt esitettyyn päätökseen.

Kunnioittavasti,

Pasi Nieminen

Autoliitto Ry