Autoliiton vinkit hiihtolomamatkalle
13.2.2024, klo 10.34Hiihtolomamatkan onnistumiseksi on tärkeää, että auto ja kuljettaja ovat kunnossa ja ajotapa turvallinen.
Koulujen hiihtolomia vietetään tulevien viikkojen 8–10 aikana eri puolilla Suomea. Moni perhe suuntaa autollaan pohjoisen hiihtokeskuksiin. Pienillä tarkistuksilla ja huolellisuudella liikenteessä voi varmistaa perillepääsyn ilman ongelmia.
Ennen matkaa on aiheellista tarkastaa muun muassa valojen toiminta, pyyhkijänsulkien kunto ja moottoriöljyn sekä jäähdytys- ja jarrunesteiden määrät. Havainnoinnin helpottamiseksi tuulilasin sisäpinta kannattaa puhdistaa ja lasinpesunestesäilö täyttää riittävästi pakkasta kestävällä seoksella.
”Lasinpesunesteen pakkaskestävyyden kanssa suosittelen mieluummin liioittelemaan kuin nuukailemaan”, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen neuvoo.
Rengaspaineet on syytä tarkastaa ja nostaa kuormituksen mukaisiksi. Talvirenkaissa Autoliitto suosittelee käyttämään 0,2 baria suositusta korkeampia paineita.
”Ilman lämpötilan laskiessa 10 astetta, laskee paine renkaissa 0,1 baria. Pienellä ylipaineella pyritään ehkäisemään, ettei kovassakaan pakkasessa tulisi ajettua vajaapaineisilla renkailla”, Vesalainen selventää.
Tutustu valojen toimintaperiaatteeseen
Moni ajaa tietämättään huonossakin kelissä takavalot pimeinä luottaen liiaksi valojen automatiikkaan. Jos valokatkaisijaa pitää AUTO-asennossa, ei voi olla täysin varma, palavatko autossa huomiovalot ilman takavaloja vai ajo- ja takavalot.
”Esimerkiksi lumipyryssä ajettaessa on usein niin valoisaa, ettei järjestelmä hahmota tarvetta ajo- ja takavaloille. Jotta kuljettaja voi varmistua keliin sopivien valojen päällä olosta, kannattaa katkaisija kääntää ’valot päälle’-asentoon”, Vesalainen toteaa.
Lumipyryn varalta kannattaa myös tutustua, miten omassa autossa saa takasumuvalon päälle. Hyvä nyrkkisääntö takasumuvalon käyttöön on, että jos itsellä on vaikeuksia erottaa edellä ilman takasumuvaloa ajava, painii takana tuleva todennäköisesti saman ongelman kanssa.
Kuormaa oikein
Matkatavaroiden paikka on tavaratilassa. Tavaratila tulisi kuormata niin, että painavimmat tavarat tulevat alimpaan kerrokseen ja tuetaan kiinni takaistuimen selkänojaan. Seuraavat tavarat tuetaan sitten ensimmäisiin. Toinen kerros tehdään samalla periaatteella yhtä tiiviisti kevyemmillä tavaroilla. Olennaista on, ettei tavaratilaa kuormata takapenkin selkänojan yläreunan yläpuolelle.
Suksiboksiin laitetaan vain kevyttä tavaraa eli lähinnä sukset, sauvat ja laudat sekä niiden lisäksi esimerkiksi vaatteita. Tavaroiden painopisteen tulisi olla sivusta katsottuna boksin keskivaiheilla ja jakautua tasaisesti molemmille taakkatelineille. Boksissa kuljetettavat tavarat pitää myös kiinnittää hyvin. Boksin ja taakkatelineen kiinnitys on hyvä tarkistaa säännöllisesti esimerkiksi aina taukojen yhteydessä.
Maltti on valttia
Hiihtolomaliikenteessä ei kannata hötkyillä. Vilkkaimmilla tieosuuksilla liikenne varmasti jonoutuu meno-, paluu- ja vaihtopäivinä.
”Kuljettajan kannattaa pitää mielessä, että jonossa pomppimalla monesti vain puurouttaa liikennettä entisestään. Huomattavasti toistuvia ohituksia järkevämpi vaihtoehto onkin jättäytyä ajelemaan vähintään neljän sekunnin turvavälillä edellä ajavan taakse, muun liikennevirran mukana”, Vesalainen painottaa.