Heikki Vierulasta Vuoden tiepalvelumies 2024
16.6.2024, klo 14.26Heikki Vierula Sastamalasta palkittiin lauantaina Vuoden tiepalvelumiehenä valtakunnallisilla tiepalvelupäivillä Jämsän Himoksella.
Autoliiton vapaaehtoiset tiepalvelumiehet viettivät valtakunnallisia tiepalvelupäiviä 15.–16.6. Jämsän Himoksella. Tapahtuman yhteydessä julkistetaan perinteisesti myös vuoden tiepalvelumies. Tänä vuonna valinta kohdistui Sastamalassa asuvaan Heikki Vierulaan.
Tiepalveluharrastuksen ohella Vierula on työskennellyt puhelinyhtiössä verkkopäällikkönä ja projekti-insinöörinä. Autot ja liikenne ovat kuitenkin olleet vahvasti mukana myös työrintamalla, sillä sivutyönään Vierula on tehnyt autonkuljettajan töitä henkilöliikenteessä. Linja-autoa hän ajaa aika-ajoin vieläkin.
Tiepalveluharrastuksen Vierula aloitti jo vuonna 1978, kun hänen tuolloin tiepalvelumiehenä toiminut veljensä houkutteli Heikin mukaan. Vierulan Autoliitto-harrastus on pitänyt sisällään paljon muutakin kuin tiepalvelua. Hän on muun muassa toiminut Autoliiton hallituksessa, liittovaltuustossa, tiepalvelutoimikunnassa, teknisessä toimikunnassa sekä piirinjohtajana. Vierula on myös ollut aikanaan ideoimassa Autoliiton tiepalvelukeskuksen perustamista.
Aktiivisen, aikaansaavan ja tekemisen meininkiä sisältävän asenteen omaava tiepalvelumies on huomattu Autoliitossa aiemminkin. Vierulalle on myönnetty vuonna 2016 tiepalveluansiomitali ja 2018 kunniatiepalvelumiehen arvo.
Juhannusrauhaa liikenteeseen
Tiepalvelumiesten kiireisintä aikaa ovat pyhät, jolloin ihmisiä on paljon liikkeellä. Tulevaan juhannusliikenteeseen Vuoden tiepalvelumies peräänkuuluttaa rauhallisuutta.
”Huolehditaan ajokunnosta, varataan aikaa matkan tekoon ja pidetään taukoja säännöllisesti. Kunnon turvaväli antaa aikaa havainnoida, arvioida, ajatella ja toimia. Liikenteen jonoutuessa ohittelu harvoin nopeuttaa etenemistä”, tiepalvelun grand old man Heikki Vierula toteaa.
Jos tien päällä joutuu ongelmiin, niin apua voi tilata Autoliiton tiepalvelun puhelinnumerosta 0200 8080 (1,93 €/min + mpm) tai Autoliiton tiepalvelusovelluksesta, jonka voi ladata veloituksetta puhelimen sovelluskaupasta.