Tapani Virtaselle myönnettiin moottoriliikenteen ansiomitali
31.5.2024, klo 15.17Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne luovutti moottoriliikenteen ansiomitalit kymmenelle henkilölle. Autoliiton järjestöaktiivi ja hallituksen jäsen Tapani Virtanen oli yksi palkituista.
Vuoden 2024 moottoriliikenteen ansiomitalit myönnettiin kymmenelle henkilölle keskiviikkona 29.5. Ansiomitali myönnetään ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta toiminnasta valtakunnallisen moottoriliikenteen ja sen kehittämisen hyväksi. Ansiomitalin voi saada myös henkilö, joka on pitkäaikaisella ja tuloksekkaalla työllä edistänyt tieliikenteen kehittämistä. Mitalit jakoi liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne. Mitaleja on myönnetty vuodesta 1993 lähtien ja ansiomitali virallistettiin vuonna 2007.
Yksi mitalin tänä vuonna saaneista oli Autoliiton pitkäaikainen aktiivi, autotekniikan opettajana päivätyötään tekevä Tapani Virtanen. Virtanen on ollut tiepalvelumiehenä lähes 40 vuotta ja suurimman osan tuosta ajasta hän on ollut myös tiepalvelukouluttajana sekä jäsenenä tiepalvelutoimikunnassa. Tiepalvelutoimikunnan puheenjohtajana Virtanen on toiminut 23 vuoden ajan ja pesti jatkuu edelleen. Virtanen on kantava voima myös puhelimitse annettavassa Autoliiton teknisessä neuvonnassa
Virtanen on Autoliiton hallituksen jäsen ja hän edustaa Autoliittoa myös Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) keskustoimikunnassa. Lisäksi hän on vuodesta 2007 alkaen ollut jäsenenä Kuluttajariitalautakunnassa ratkomassa autokorjaamo- ja autonvuokraustoimintaan sekä pysäköintiin liittyviä riitatilanteita. Nurmijärven kunnan liikenneturvallisuustyöryhmän jäsenenä hän on ollut vuodesta 2010 alkaen.
”Lämpimät onnittelut kaikille tämän vuoden ansiomitalisteille. Kiitän teitä tekemästänne kovasta työstä, jolla rakennatte turvallisempaa ja toimivampaa liikennejärjestelmä meille kaikille”, ministeri Ranne onnitteli tilaisuudessa kaikkia mitalin saaneita.
Moottoriliikenteen ansiomitalit 2024
Toimitusjohtaja Magnus Björklund
Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen
Toimitusjohtaja Tero Kallio
Taksiyrittäjä Jari Kuusniemi
Toimitusjohtaja Risto Pekola
Kansanedustaja, eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Kuljetusyrittäjä Pasi Saarinen
Päätoimittaja Pekka Virtanen
Autotekniikan opettaja Tapani Virtanen
Toimitusjohtaja Mikko Voutilainen